torstai 18. syyskuuta 2014

MUISTATKO JUODA RIITTÄVÄSTI VETTÄ?

Mulla on ollut pari päivää ihan ihme turvonnut olo. Olen syönyt hyvin, lukuunottamatta yhtä iltaa, jolloin meni pizzaa. Rupesin miettimään, että mistä ihmeestä tämä voi johtua. Kun on se aika kuukaudesta olen aina ihan turvonnut, mutta nyt sekään ei selittäny tätä turvonnutta oloa. Pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että sen on pakko johtua siitä, etten ole muistanut juoda riittävästi vettä. Kesähelteellä sitä automaattisesti juo, sillä elimistö vaatii sitä vettä ja janon tunne on valtava, mutta nyt kun ilmat on viilentyneet, helposti riittävä veden juonti unohtuu. Turvotuskin selittyy nestevajauksella, sillä kaikki aineenvaihduntareaktiot tapahtuvat vesiliuoksessa ja jos vettä ei saada tarpeeksi aineenvaihdunta häiriintyy. Vesi onkin ihmiselle välttämätön ravintoaine. Ilman ruokaa voi pärjätä periaatteessa viikkoja, mutta ilman vettä vain muutamia päiviä.


Nuoren aikuisen painosta noin 60% on vettä. Kehon kokonaisnestemäärästä reilut 40% on solujen sisällä ja loput soluja ympäröivissä nesteissä. Lihaskudos sisältääkin enemmän vettä kuin rasvakudos. Fyysisissä harjoituksissa lihaskudos joutuu tekemään töitä, jolloin se kuluttaa siinä olevia nesteitä. Riittävä veden juonti on myös hyvän suorituskyvyn perusta. Jo muutamien prosenttien nestevajaus heikentää fyysistä suoritusta. Suositusten mukaan vettä tulisi juoda vähintään litra päivässä, mutta jos on yhtään fyysistä aktiivisuutta, niin harvalle litra riittää. Tarkkaa veden tarvetta on kuitenkin vaikea sanoa, sillä siihen vaikuttavat monet asiat, kuten ikä, ilmasto, fyysinen aktiivisuus ja ruokavalio. Esimerkiksi kasviksista saa huomattavasti enemmän vettä kuin vaaleasta leivästä. Aikaisemmin laitoin aina edellisenä iltana seuraavan päivän vesimäärän pullotettuna jääkaappiin. Niistä oli hyvä seurata, että tuli juotua tarpeeksi vettä. Täytyy taas ottaa sama keino käyttöön.

Riittävä veden juominen liikuntasuorituksen aikana onkin yhtä tärkeää kuin riittävä energian saanti. Janon tunne harjoituksen aikana merkitseekin nestevajauksen syntymistä, joten treenatessa on aina hyvä olla mukana vettä. Veden imeytymiseen vaikuttaa myös kehon suolatasapaino. Jos kehossa on liian vähän suolaa, vesi menee ”läpi”, eikä imeydy kehoon. Tälläinen tilanne saattaa syntyä pitkän urheilusuorituksen aikana (n. 2 tuntia ja siitä eteenpäin), jolloin pelkkä veden juominen ei enää riitä, vaan lisäksi tarvitaan suoloja. Tähän toimii hyvin erilaiset urheilujuomat, mutta esimerkiksi viime kesänä (vai onko se vielä tänä kesänä) Naisten Kympillä oli todella kuuma, varmaan lähemmäs 30 astetta, jolloin varauduin suolatasapainon säilyttämiseen vetämällä aamulla suolashotin. Laitoin 3 g suolaa shottilasiin ja vettä sen verran sekaan, että sen sai juotua. Nopeesti vaan sitten naamaan se, sillä mikään makuelämyshän se ei ollut. Monesti tälläisissä liikuntatapahtumissa tarjoillaan urheilujuomaa siellä reitin varrella, varsinkin jos kyse on yhtään pidemmästä matkasta, mutta Naisten Kympillä tarjolla oli vaan vettä. Maalissa huomasi suolashotin vaikutuksen, sillä kavereillani oli todella huono ja heikko olo, mutta itselläni ei tuntunut mitään ihmeellistä väsymystä kehossa, eikä ollut yhtään huono olo. Toisaalta suolashotti on turha, jos sitä ei täydennä vedellä, joten tunti ennen suoritusta join vielä ison annoksen vettä. Veden juonti on kuitenkin lopetettava tarpeeksi ajoissa, sillä vatsa täynnä vettä ei ole kiva juosta tai yleensäkään liikkua. Urheilusuorituksen aikana on hyvä määrä juoda vettä 4-10 dl tunnissa. Tähän tietysti vaikuttaa suorituksen rankkuus ja esimerkiksi ilmasto. Myös treenin jälkeen vettä kannattaa juoda noin 1, 5 kertainen määrä menetettyyn verrattuna. No mistä sitten tietää paljonko on menettänyt? Vaativissa suorituksissa (esim. maraton) kannattaa punnita itsensä ennen starttia ja maalissa taas punnita itsensä, jolloin tietää menetetyn nesteen määrän. Mutta harva meistä joka päivä sitä maratonia juoksee, niin lyhyemmissä suorituksissa kannattaa mennä vaan janon tunteen mukaan.



Tällä hetkellä elämä on aika kiireistä ja olen miettinyt tätä bloggaamista. Tykkään tästä todella paljon, enkä halua lopettaa tätä, mutta välillä tuntuu, etten jaksa, sillä siirryttyäni Indiedays inspiratioon paineet kirjoittaa riittävän usein postauksia lisääntyi ja välillä tulee ahdistuksia, kun ei vaan kerkeä tai jaksa kirjoittaa. Sitten menee pääkin ihan lukkoon ja tuntuu, ettei edes keksi mitään järkevää kirjoitettavaa. Tämän vuoksi tein nyt itselleni päätöksen, että pyrin kirjoittamaan postauksen arkipäivisin, mutta viikonloput pidän blogivapaana. Viikonloppuisinkin mua voi kyllä seurailla Instagramista nimellä @mariannukkav.

Onko teillä muuten jotain tapoja millä seuraatte, että tulee juotua riittävästi vettä? Vai tuleeko edes juotua? :)