tiistai 31. maaliskuuta 2015

Läskit nyt vaan rakastaa ruokaa.

Jee, ny mulla on uusi hieno tietokone. Valitsin sinisen värin, vaikka pinkki olisi ollu ihan älyttömän makee tällä hetkellä, mutta olisin varmaankin kyllästynyt siihen helpommin kuin tähän siniseen. Tämä väri on hyvää vaihtelua niihin mustiin ja valkoisiin läppäreihin, joita mulla aina aikasemmin on ollut. Tää on vanhaan verrattuna niin kevyt, että jaksan kuljettaa tätä vaikka joka päivä mukana. Voin istuskella kahviloissa hyvän latten kanssa kirjoittaa teille postauksia, ihan niinkuin Carrie Sinkkuelämässä. Tästä sinisestä läppäristä tulikin heti mieleen se kohtaus Sinkkuelämästä, kun Carrien läppäri hajosi ja Aidan (vai oliko se Aidan?) osti sinisen läppärin tilalle. Lisäksi ostin tänään kesähatun, mä nimittäin päätin, että nyt se kesä tulee. :D 


Arnoldsin ohi kävellessäni huomasin kaksi naista kahvittelemassa siellä. Nämä naiset olivat reippaasti sairalloisen lihavia ja mulle tuli ensimmäisenä ajatuksena mieleen, ettei tuossa vaiheessa enää kannattaisi istua siellä Arnoldsilla. Samantein tajusin myös miten idioottimaista on ajatella noin, vaikkakin se tavallaan on totta. Mistä mä tiedän vaikka nämä naiset olisivat laihdutuskuurilla ja ovat syöneet pari kuukautta superterveellisesti ja nyt on herkkupäivä. Ja varmasti nämä naiset tiedostavat myös itse omaavansa ylimääräisiä kiloja, eikä Arnolds ole se paras vaihtoehto ylimääräisten kilojen suhteen, mutta mistä mä tiedän mitkä asiat siellä kilojen takana on. En usko, että kukaan haluaa olla lihava, ja lihavalla tarkoitan nyt oikeasti huomattavasti ja sairalloisen ylipainoisia henkilöitä, en niitä, joilla on vähän ylimääräistä. Enkä usko, että kukaan rakastaa ruokaa niin paljon, että pelkästään sen takia söisi itsensä lihavaksi. Useinmiten taustalta löytyy enemmän ja vähemmän psyykkisiä ongelmia. Toiset reagoivat pienempiin ongelmiin kuin toiset, mutta toisaalta miten kukaan toinen voi määrittää toisen kokemien ongelmien arvoa. Toinen saattaa hajota jostain asiasta ihan täysin, kun toiselle se ei tunnu missään. 

Olen paljon tehnyt myös oman pääni sisällä töitä pohtiessani suhtautumista ruokaan ja ylipainoon. Rakastan ruokaa, mutta suhtautumiseni siihen on erilainen. Ennen herkkuttelin korvatakseni jotain, nyt herkuttelen vaan herkuttelun vuoksi. Herkkutelukin on muuttanut muotoaan. Ennen se oli pizza ja iso karkkipussi, nykyään se on terveellinen ateria ajan kanssa valmistettuna ja jälkkäriks vaikka smoothie. Tähän pääsy ei ole ollut lyhyt matka. Ensimmäisen kerran tajusin ruuan olevan pakopaikka minulle, kun rakas isoisäni kuoli. Lohduttauduin parilla suklaalevyllä per päivä. Tuolloin ensimmäisen kerran jokin ääni päässäni sanoi, että tämä ei ole tervettä. No se suklaan mättäminen ei onneksi loputtomiin tuossa vaiheessa jatkunu ja muutama tullut lisäkilo lähti itsestään pois. Sen jälkeen elämä on koetellut vielä pahemmin, ja välillä ruoka on ollut ainut ystävä, johon on voinut 100 prosenttisesti luottaa. Ruoka ei ole pettänyt silloin, mutta nyt näin jälkikäteen näen, että ruoka on ollut se pahin petturi. Se on antanut minulle mahdollisuuden olla käsittelemättä niitä ongelmia, joiden takia turvauduin ruokaan. 

Kuva täältä
Viimeisen vuoden aikana olen lopulta uskaltanut ruveta käsittelemään ongelmiani, ja sen myötä voin sanoa, että olen tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan, vaikka aika moni asia voisi olla paremminkin. Olen nähnyt viime aikoina unta eräästä tapahtumasta, joka vaikutti itsetuntooni todella pahasti, ja joka kerta se on siinä unessa päättynyt samalla tavalla niinkuin sen silloin oikeassa elämässä päättyi. Viime yönä näin taas samaa unta, mutta aamulla herätessäni tajusin, että en tule pääsemään unesta eroon, ellen hoida sitä tilannetta siinä unessa niinkuin se silloin olisi pitänyt hoitaa. Se, että olen keksinyt ratkaisun tähän ongelmaan, tarkoittaa sitä, että olen käsittelyt sen. En anna sen enää hallita itseäni, vaan otan sen omaan hallintaani. Sen jälkeen voin päättää mitä teen sillä. 

Paljon myös ihmetellään, että miksi läskit ei vaan laihduta, kun tietävät itsekin, että ylipaino ei ole hyväksi terveydelle. Kaipa he ovat vaan niin laiskoja, etteivät viiti liikkua ja syövät enemmin pizzaa sohvalla. Useimmat ylipainoiset ihmiset ovat koko ajan jos jonkinmoisella dietillä, välillä lähtee enemmän ja välillä vähän vähemmän, mutta aina kilot tulevat takaisin. Kuinka moni meistä jaksaisi yrittää jotain kerta toisensa jälkeen vuosikausien ajan, jos aina epäonnistuisi? Veikkaan, että ei kovin moni.  Sen vuoksi ylipainoisia voikin pitää omalla tavallaan sankareina. Kerta toisensa jälkeen, epäonnistumisista huolimatta, aina yritetään uudelleen. Ja lopulta se onnistuminen tapahtuu, mutta ei sen vuoksi, että ollaan syöty oikein ja liikuttu riittävästi, vaikkakin ne ovat keino päästä siihen, vaan sen vuoksi, että ne syyt, jotka laittavat hakemaan ruaasta, jotain sellaista mihin sitä ei ole tarkoitettu, on tiedostettu ja ne ollaan valmiit kohtaamaan. 

Nyt on viimeiset hetket osallistua synttäriarvontaa ja tykkäämällä blogista Facbookissakin tuplaat voittomahdollisuutesi. Osallistujia ei ole vielä satoja, joten voittomahdollisuus on todella hyvä!

Olisi tosi mahtavaa kuulla teidän ajatuksia lihavuudesta ja laihduttamisesta. Onko lihavuus itsekästä? 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Trampoliinipomppuja, ratsastusta ja metsärentoutumista kehä III:n ulkopuolella

Olin viime sunnuntaina Länsi-Uudenmaan matkailun järjestämällä bloggaajamatkalla. Tutustuimme eri kohteisiin Lohjan ja Siuntion alueella. Päivä alkoi aamulla, kun pikkubussi odotti meitä Kiasmalla. Matkaa opastamassa oli Susse Ekström, jonka yrityksen valmistamaa jäätelöä pääsimme myöskin maistelemaan. Ensimmäiseksi suuntasimme kuitenkin Kisakallion urheiluopistolle, jossa edellisestä käynnistä on kulunut sellaiset seitsemän vuotta. 

Mun liikunnnanohjaajan ura lähti liikkeelle vuonna 2008 Kisakallion urheiluopistolta, jossa silloin kävin ensimmäisen liikunta-alan koulutukseni. Kuntosaliohjaajan peruskurssi kesti silloin pari viikonloppua ja silloin jo Kisakalliolla oli mahdollisuuksia vaikka mihin lajeihin. Nyt seitsemän vuotta myöhemmin lajeja on tullut paljon lisää. Koulutuksia Kisakalliolla edelleen järjestetään, mutta myös perusasiakkaille, niin lapsille, perheille kuin aikuisillekin, löytyy erilaisia liikuntalomia. 


En tiedä olenko täällä maininnut, että rakastan trampoliinilla pomppimista. Mutta sen trampoliinin pitää olla riittävän iso, sillä sellainen pieni, jossa uskaltaa pienen pompun tehdä ilman, että pelkää hyppäävänsä ohi, on tylsä. Omaa pihaa mulla ei ole, joten en saa minnekkään laitettua oma trampoliinia ja pomppiminen on sen vuoksi aika rajoitettua. Kisakalliolla pääsimme pomppimaan isolle trampoliinille. Vähän jännitti, että mitä mieltä mun polvi on pomppimisesta, mutta pomppiminen oli varmaankin kivuttominta urheilua, mitä olen hetkeen harrastanut. Eikä seuraavina päivinäkään sattunut, joten ainakin mun polvivammaan sopisi hyvin pomppinen, kun muuten nuo aerobiset treenit ovat jääneet vähän liian vähälle. Pomppiessa syke nousi ihan huomaamatta ja vatsalihakset saivat treeniä jo ensimmäisistä pompuista lähtien. Keskivartalon hallinta oli tärkeää ja heti kun sen unohti, niin pomput hyppi puolelta toiselle. Harmi vaan, että tuonne ei ihan viikoittain voi mennä itsekseen pomppimaan, sillä tilasta pitää maksaa vuokra ja turvallisuussyistä myös ohjaaja on pakollinen, joten kerralle hintaa tulisi sadan euron kieppeille.  Pomppimisen lisäksi, joka oli mun ehdoton ykkönen ja juttu, jota eniten odotin päivältä, kokeilimme curlingia, ammuimme ilma-aseilla ja näimme erityistanssin kilpailua. 






Teimme myös kehonkoostumusmittaukset Inbody-laitteella. Mittaukset tehtiin silla parhaimmalla (720) laitteella, joten tulosten pitäisi olla tarkimpia mitä bioimpedenssilaitteella saadaan tehtyä. Tulokset heittivät viikon takaisesta mittauksesta aika lailla, olin saanut viikossa puhtaasti lähes 4 kiloa läskiä. Paino oli pysynyt samassa, mutta läskiä oli tullut lisää ja lihaksiakaan ei juurikaan enää ollut. :D Laiteen mittaushan perustuu kehonnesteisiin. Siihen, että läskissä ei ole juurikaan nestettä, mutta jos jostain syystä kehon nesteet eivät ole normaalissa tilassa, niin mittaustulokset voivat olla hyvinkin erilaisia lyhyen ajan sisällä. 




Lopuksi nautimme lounaan ravintolassa. "Normaaliruokailijalle" lounaspöytä oli todella monipuolinen. Itselläni kun on näitä erityisruokavaliotarpeita, niin oon tottunut siihen, että ruoka on yksipuoleista. Usein myös tieto ruokavaliostani on kadonnut jonnekin matkalla, ja valitettavasti näin oli käynyt tälläkin kertaa. Itsekin olen ns. massaruokailuissa työskennellyt, joten tiedän, että näitä sattuu. Siinä vaiheessa kun tietoa erityisruokavaliosta ei löydy, syyttämisestä ei jää kovin kiva fiilis. En tiedä missä vaiheessa viesti on kadonnut, mutta syyttäminen ja tiivaaminen siitä, että kuka ja kelle ruokavalio on ilmoitettu, nälkäisenä lähinnä ärsytti. No lopulta sain kuitenkin jauhelihaa, riisiä, salaattia, tomaattia ja ituja syödäkseni. 

Ruokailun jälkeen suuntasimme luontoon. Kävimme  tutustumassa luontoon Lohjansaarella Ravanti Eventsin ja Kanerva Kilpelän vieraana. Kävelimme hetken metsässä ja tutustuimme luonnon omiin "superfoodeihin". Teen vielä oman postauksen matkan ruokakokeiluista. Toinen metsähetkemme oli SE-Actionilla Siuntiossa.  

Ennen metsäretkeä pääsimme tutustumaan maatilaralliin, jossa oli päivän toinen koho kohta: ratsastus. En ole varmaankaan täällä pahemmin avautunut mun lajitaustoista, mutta ratsastin todella monta vuotta, kunnes eräänä päivänä tipahdin aika pahasti hevosen selästä. Sen jälkeen mut pakotettiin muutaman kerran hevosen selkään, mutta jotenkin se vaan jäi. Jokinlainen pelkotila jäi ja piti mut yli kymmenen vuotta poissa hevosen selästä. Viime aikoina olen todella paljon miettinyt, että haluaisin aloittaa taas ratsastuksen, mutta selittänyt sen toteuttamatta jättämistä taloudellisella syyllä. vaikka todellisuudessa ne syyt ovatkin jossain muualla. 

Satulaan nouseminen, ohjasten pitäminen ja hevosen ohjaaminen tulivat jostain takaraivosta ilman sen ihmeellisempiä miettimisiä. Mutta se tunne, kun hevonen liikkuu sun alla. Vauhtipäänä olisin halunnut lähteä laukkaamaan heti täysillä ja tuntea hevosen voima alla ja tuuli hiuksissa, mutta tällä kertaa oli ehkä fiksuinta vaan totutella paluuseen satulaan ihan vaan kävelyvauhdissa. Mutta kuten edellisestä lauseesta ilmeni, että vain tällä kertaa mentiin rauhassa. Seuraavalla kerralla lisätään vauhtia. Toivottavasti se kerta tulee pian. 



Ratsastuksen lisäksi tapasimme pikkupossuja, mutta heitä taisi pelottaa kovasti, sillä itkivät niin paljon. Pikkupossut olivat alle kolmeviikkoisia, joten maailma saattaa vaikuttaa vielä melko pelottavalta. Lisäksi kokeilimme lypsämistä "lehmällä", josta oli kuulemma myös joskus lypsetty shampanjaa. 

Luonto on ihmeellinen paikka. Näiden kaupunkilaisvuosien aikana olen ehkä liikaakin vierottunut luonnosta. Kesäisin Nuuksioon on mahtavaa mennä patikoimaan, mutta sinnekin menemisessä on omat haasteensa ilman autoa. Suurin haaste on varmasti korvien välissä. Nyt kun muutin pois tuolta kantakaupungista, on luontokin hieman lähempänä, mutta sitä "hiljaisuutta", jota luonnossa on, ei edes täällä saa, vaan kyllä aina tasasin väliajoin auton pörinä kuuluu. Kiipesimme Purnuksessa korkealle kallioiden päälle, josta avautui mahtavat maisemat. Sellaiset, joita ei taida Kehä III:n sisäpuolelta löytyä. Olisin voinut jäädä sinne ihailemaan maisemia pidemmäksi aikaakin, vaikka vähän tuossa reunalla ollessa korkeapaikanpelko kolkutteli olkapäähän. Nuuksio on tullut jo aika hyvin koluttua, joten jatkossa voisinkin suunnata tänne rauhoittumaan. Rakastan kaikkea vauhdikasta ja raskasta liikuntaa, mutta sen vastapainoksi tarvitsen myös rauhallista liikuntaa. Olen kokeillut vaikka mitä hitaita lajeja, joihin enemmin tai myöhemmin olen kyllästynyt. Metsässä löntystelyyn en ole kyllästynyt. Ja jos haluaa saada sykkeen ylös, niin tahtia kiristämällä sekin onnistuu helposti luonnossa. Ja juokseminen luonnossa on ihan eri asia kuin juoksumatolla. Taas on monta kuukautta kulutettu juoksumattoa, joten ihanaa kun aurinko paistaa ja on lämmintä ja pystyy olemaan ulkona.





Meidän kuljettamisesta paikasta toiseen huolehti  R. Lundströmin todella symppis bussikuski, joka sai minut miettimään, että mihinkän tarkoitukseen voisin tilata bussin, sillä viime aikoina nuo bussimatkat- ja kuskit ovat tulleet todella tutuiksi. Ja kokemuksia niistä löytyy laidasta laitaan, valitettavasti positiiviset kokemukset ovat vähemmistönä. Ja kerrankin kun löytää hyvää palvelua, niin kyllähän sitä tahtoo mieluummin käyttää, kuin huonoa. Ei taida budjetti vaan ihan antaa periksi, että kulkisin Tampereelle omalla bussilla päivittäin täältä. :D

Lisää tietoa Länsi-Uudenmaan matkuilusta saatte osoitteesta www.visitsouthcoastfinland.fi Teen vielä toisen postauksen reissusta, jossa kerron teille kaikista terveysherkuista ja -ruuiasta, joita ihan meidän lähimetsistä on saatavilla. Sekä parhaimmasta jäätelöstä, jonka monen tunnin aiheuttama tuska oli sen arvoista. Kyseessä oli siis todella hyvä jäätelö! Tykkäättekö te liikkua luonnossa? Mitä luonto merkitsee teille? Oletteko te kokeilleet curlingia? Miltä tuntui? Tai ampuneet aseilla? Mulla on vähän kakspiippuinen suhde aseisiin, niistä aiheutuu paljon pahaa, mutta toisaalta eivät aseet itse sitä pahaa aiheuta, vaan ihmiset, jotka niitä käyttävät. 

Aurinkoista keskiviikkoa teille! Kohta ollaan taas viikonlopussa ja lähempänä kesää. Laitoin jo maanantaina parvekkeen kesäkuntoon, joten oon nyt täysin valmis ottamaan kesän vastaan. Tai oikeastaan kesähattu pitää vielä hankkia. 

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Lumo matkailun kanssa.