Läskit nyt vaan rakastaa ruokaa.

maaliskuuta 31, 2015
Jee, ny mulla on uusi hieno tietokone. Valitsin sinisen värin, vaikka pinkki olisi ollu ihan älyttömän makee tällä hetkellä, mutta olisin varmaankin kyllästynyt siihen helpommin kuin tähän siniseen. Tämä väri on hyvää vaihtelua niihin mustiin ja valkoisiin läppäreihin, joita mulla aina aikasemmin on ollut. Tää on vanhaan verrattuna niin kevyt, että jaksan kuljettaa tätä vaikka joka päivä mukana. Voin istuskella kahviloissa hyvän latten kanssa kirjoittaa teille postauksia, ihan niinkuin Carrie Sinkkuelämässä. Tästä sinisestä läppäristä tulikin heti mieleen se kohtaus Sinkkuelämästä, kun Carrien läppäri hajosi ja Aidan (vai oliko se Aidan?) osti sinisen läppärin tilalle. Lisäksi ostin tänään kesähatun, mä nimittäin päätin, että nyt se kesä tulee. :D 


Arnoldsin ohi kävellessäni huomasin kaksi naista kahvittelemassa siellä. Nämä naiset olivat reippaasti sairalloisen lihavia ja mulle tuli ensimmäisenä ajatuksena mieleen, ettei tuossa vaiheessa enää kannattaisi istua siellä Arnoldsilla. Samantein tajusin myös miten idioottimaista on ajatella noin, vaikkakin se tavallaan on totta. Mistä mä tiedän vaikka nämä naiset olisivat laihdutuskuurilla ja ovat syöneet pari kuukautta superterveellisesti ja nyt on herkkupäivä. Ja varmasti nämä naiset tiedostavat myös itse omaavansa ylimääräisiä kiloja, eikä Arnolds ole se paras vaihtoehto ylimääräisten kilojen suhteen, mutta mistä mä tiedän mitkä asiat siellä kilojen takana on. En usko, että kukaan haluaa olla lihava, ja lihavalla tarkoitan nyt oikeasti huomattavasti ja sairalloisen ylipainoisia henkilöitä, en niitä, joilla on vähän ylimääräistä. Enkä usko, että kukaan rakastaa ruokaa niin paljon, että pelkästään sen takia söisi itsensä lihavaksi. Useinmiten taustalta löytyy enemmän ja vähemmän psyykkisiä ongelmia. Toiset reagoivat pienempiin ongelmiin kuin toiset, mutta toisaalta miten kukaan toinen voi määrittää toisen kokemien ongelmien arvoa. Toinen saattaa hajota jostain asiasta ihan täysin, kun toiselle se ei tunnu missään. 

Olen paljon tehnyt myös oman pääni sisällä töitä pohtiessani suhtautumista ruokaan ja ylipainoon. Rakastan ruokaa, mutta suhtautumiseni siihen on erilainen. Ennen herkkuttelin korvatakseni jotain, nyt herkuttelen vaan herkuttelun vuoksi. Herkkutelukin on muuttanut muotoaan. Ennen se oli pizza ja iso karkkipussi, nykyään se on terveellinen ateria ajan kanssa valmistettuna ja jälkkäriks vaikka smoothie. Tähän pääsy ei ole ollut lyhyt matka. Ensimmäisen kerran tajusin ruuan olevan pakopaikka minulle, kun rakas isoisäni kuoli. Lohduttauduin parilla suklaalevyllä per päivä. Tuolloin ensimmäisen kerran jokin ääni päässäni sanoi, että tämä ei ole tervettä. No se suklaan mättäminen ei onneksi loputtomiin tuossa vaiheessa jatkunu ja muutama tullut lisäkilo lähti itsestään pois. Sen jälkeen elämä on koetellut vielä pahemmin, ja välillä ruoka on ollut ainut ystävä, johon on voinut 100 prosenttisesti luottaa. Ruoka ei ole pettänyt silloin, mutta nyt näin jälkikäteen näen, että ruoka on ollut se pahin petturi. Se on antanut minulle mahdollisuuden olla käsittelemättä niitä ongelmia, joiden takia turvauduin ruokaan. 

Kuva täältä
Viimeisen vuoden aikana olen lopulta uskaltanut ruveta käsittelemään ongelmiani, ja sen myötä voin sanoa, että olen tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan, vaikka aika moni asia voisi olla paremminkin. Olen nähnyt viime aikoina unta eräästä tapahtumasta, joka vaikutti itsetuntooni todella pahasti, ja joka kerta se on siinä unessa päättynyt samalla tavalla niinkuin sen silloin oikeassa elämässä päättyi. Viime yönä näin taas samaa unta, mutta aamulla herätessäni tajusin, että en tule pääsemään unesta eroon, ellen hoida sitä tilannetta siinä unessa niinkuin se silloin olisi pitänyt hoitaa. Se, että olen keksinyt ratkaisun tähän ongelmaan, tarkoittaa sitä, että olen käsittelyt sen. En anna sen enää hallita itseäni, vaan otan sen omaan hallintaani. Sen jälkeen voin päättää mitä teen sillä. 

Paljon myös ihmetellään, että miksi läskit ei vaan laihduta, kun tietävät itsekin, että ylipaino ei ole hyväksi terveydelle. Kaipa he ovat vaan niin laiskoja, etteivät viiti liikkua ja syövät enemmin pizzaa sohvalla. Useimmat ylipainoiset ihmiset ovat koko ajan jos jonkinmoisella dietillä, välillä lähtee enemmän ja välillä vähän vähemmän, mutta aina kilot tulevat takaisin. Kuinka moni meistä jaksaisi yrittää jotain kerta toisensa jälkeen vuosikausien ajan, jos aina epäonnistuisi? Veikkaan, että ei kovin moni.  Sen vuoksi ylipainoisia voikin pitää omalla tavallaan sankareina. Kerta toisensa jälkeen, epäonnistumisista huolimatta, aina yritetään uudelleen. Ja lopulta se onnistuminen tapahtuu, mutta ei sen vuoksi, että ollaan syöty oikein ja liikuttu riittävästi, vaikkakin ne ovat keino päästä siihen, vaan sen vuoksi, että ne syyt, jotka laittavat hakemaan ruaasta, jotain sellaista mihin sitä ei ole tarkoitettu, on tiedostettu ja ne ollaan valmiit kohtaamaan. 

Nyt on viimeiset hetket osallistua synttäriarvontaa ja tykkäämällä blogista Facbookissakin tuplaat voittomahdollisuutesi. Osallistujia ei ole vielä satoja, joten voittomahdollisuus on todella hyvä!

Olisi tosi mahtavaa kuulla teidän ajatuksia lihavuudesta ja laihduttamisesta. Onko lihavuus itsekästä? 

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.