maanantai 7. joulukuuta 2015

HETKESSÄ OLEMISEN OPPIMINEN JOOGASSA

Olen oppinut itsestäni varmaan enemmän kuin koskaan kuvittelin viidessä viikossa olevan mahdollista, ainakaan täällä omissa ympyröissäni pyöriessä. Siihen on vaikuttanut paljon se, että olen joutunut, tai paremminkin saanut pysähtyä.

Sunnuntai-aamun joogan parhautta on keskittyä kuuntelemaan miltä juuri minusta tuntuu, kun teen soturi- tai ylöspäin katsova koira-asanaa. Se kuinka sillä hetkellä saan olla vain itseäni varten. Ja vaikka välillä ajatus meinaa karata jonnekin muualle, kehoni jo itse vaatii palaamaan hetkeen. Viime sunnuntaina joogassa, en edes tarkalleen muista mitä asanaa olin tekemässä, ajatukseni karkasi tekemättömiin töihin, kunnes lähes saman tein säpsähdin oikein, kun aivoni eivät antaneet ajatukseni harhailla. Sunnuntain aloittaminen ja viikon päättäminen joogaan on sellaista arjen luksusta, joka jää varmasti myös jatkossa sunnuntairituaaleihin.



Jooga onkin ollut minulle henkireikä nyt näiden viimeisten viikkojen aikana. Rakastan toteuttaa itseäni myös henkisellä tasolla, mutta kehoni vaatii myös fyysisesti päästä toteuttamaan itseään. Vaikka olen mielessäni kironnut tätä tilannetta miljoona kertaa, niin pikku hiljaa osaan nähdä tässä tilanteessa sen oppimisen, mitä se on tarjonnut minulle. Toivottavasti osaan jatkossa käyttää sitä oppimaani hyväksi, sillä torstaina palaan takaisin ”normaaliin” treeniin. Se ei valitettavasti tarkoita, että saman tein laitetaan sata kiloa tankoon ja aletaan kyykkäämään, vaan hitaasti takaisin sinne missä joskus oltiin ja sen jälkeen siitä vielä eteenpäin.

Parin viimeisen vuoden aikana elämäni on muuttunut totaalisesti. Vaikka välillä asiat ovat heittäneet härän pyllyä, loppujen lopuksi lopputulos on mahtavampi kuin koskaan olin osannut kuvitella. Ja minusta tuntuu, että nyt ollaan vasta alussa. Ennen en ole oikein koskaan ollut tyytyväinen elämääni. En ole osannut olla kiitollinen siitä, mitä minulla on. Olen vain keskittänyt energiat siihen mitä minulla ei ole. Joogassa olen oppinut olemaan kiitollinen siitä mitä minulla on. Vielä kun osaisin olla miettimättä niitä asioita, joita minulla ei ole.




Henkisen puolen lisäksi myös kehoni on alkanut voida paremmin. Liikkuvuus on parantunut, vaikka en olekaan kiireiden takia ihan niin usein kerennyt joogaamaan kuin olisin halunnut. Lisäksi olkapään voimatasot ovat parantuneet. Vielä en pysty käsillä seisomaan, mutta pystyn pitämään painoa jo käsillä vähän pidempäänkin kuin sen kaksi sekuntia. Alaspäin katsova koira-asana on ollut välillä vähän tuskaa, mutta sieltä se palkkio pikkuhiljaa tulee.

Tällä viikolla minulla alkaa siis ne crossfit-treenit. Minulla on haave, mutta vielä en ole valmis sitä ääneen sanomaan, mutta voitte arvata mihin se liittyy. Mutta jotta joskus voin saavuttaa sen haaveen, minun on opittava vielä paremmin pysähtymään.  Uskonkin, että crossfit-treeni yhdessä joogan kanssa vie minua lähemmäksi tavoitettani. 

Onko teillä jotain tiettyjä juttuja, jotka kuuluvat johonkin tiettyyn hetkeen?