torstai 11. elokuuta 2016

MITÄ LAIHEMPI, SITÄ PAREMPI?

Näin aikaisemmin ensimmäisen osan Frii-kanavalla esitettävästä Katie Hopkinsin My Fat Story-dokumentista ja muutama päivä sitten näin toisen osan. Vaikka Katiella olikin jossain pohjalla hyvä ajatus siitä, että ihmisten tulisi olla terveempiä, sai dokumentti minut todella vihaiseksi syyllistämällä ylipainoisia ja ihannoimalla laihuutta.  Katien asenne siitä, että lihavat ihmiset imevät terveydenhuolto kustannuksilla talouden kuivaksi, on osittain totta, mutta pelkkä ”läskin poisto” ei riitä, jos keho ei ole terve.


Dokumentissa Katie lihottaa itseään n. 20 kiloa kolmen kuukauden aikana ja pyrkii laihduttamaan saman määrän samassa ajassa. Alussa hänen painonsa oli hieman alipainoinen ja lihottuaan normaalipainon ja lievän ylipainon rajalla.  Kuvista pystyi näkemään, että ylimääräistä rasvaa oli kertynyt keskivartaloon, mutta se kuinka hän hoki olevansa todella läski, oli oikeasti ylipainoisten ihmisten nöyryyttämistä. Jos hän sen kokoisena on jo ällöttävä läski, niin mitä ne, joilla ylipainoa on se parikymmentä kiloa tai jopa enemmän normaalipainon päälle, ovat.  Koko dokumentti antoi Katiesta hyvin ylimielisen kuvan. Erilaisiin mielipiteisiin tai näkökulmiin, vastauksena oli silmien pyöräyttely ja kun asiat nyt vain ovat niin kuin hän sanoo. Silloin kun itselläni oli ylipainoa se useampi kymmenen kiloa, ei itseluottamus ollut kovinkaan kummoinen. Syyttävä ”kannustus” johti vain pahempaan tilanteeseen. Positiiviset kokemukset olivat ne, jotka saivat jatkamaan elämäntapamuutosta.

Varmaksi ei tietysti voi sanoa, että kuinka paljon dokumentin ohjauksella ja leikkaamisella on ollut vaikutusta siihen, millaisen näkökulman dokumentissa halutaan antaa, mutta tässä dokumentissa ylipainoiset ihmiset nähtiin heikkoina, huonoina ja itsekkäinä ihmisinä. Alussa Katie suoraan sanoikin, että läskit haluavat olla läskejä, sillä muutenhan he laihduttaisivat. Onneksi hänen itsensäkin lihottua, hän ymmärsi, ettei se ole ihan niin yksinkertaista käytännössä, vaikka teoriassa onkin. Ihmisen mieli ei aina toimi rationaalisesti, jotta laihduttaminen menisi niin kuin sen teoriassa kuuluisi mennä.




Katien laihduttaessa, hän ei laskenut kaloreita, vaan söi mitä tahtoi, ainoastaan pienempiä määriä. Uskon itsekin, ettei pitkän tähtäimen elämäntapamuutosta tehdä laskemalla kaloreita ja syömällä tarkan ohjelman mukaan, sillä muuten sitä pitäisi seurata loppuelämän. Nykyisin kehoni ”huutaa” terveellistä ruokaa syötyäni yhtään enemmän epäterveellistä ruokaa, mutta ollessani todella ylipainoinen söin ainoastaan roskaruokaa, eikä kehoni osannut kaivata edes mitään muuta. Pienemmät annoskoot olisivat kyllä vähentäneet kalorimääriä, mutta se ravinto ei olisi tehnyt minua yhtään terveellisemmäksi, vaikka olisinkin ehkä laihtunut. Koska dokumentissa ihannoitiin laihuutta; mitä laihempi, sitä parempi, tuntui todella ylimieliseltä, että ylipainoiset voivat laihtua vain pienentämällä annoskokoa. En ole ikinä tavannut ketään, joka olisi lihonut todella ylipainoiseksi syömällä ns. parsakaalia ja kanaa. Kyllä sieltä sitä pizzaa, hampurilaisia ja munkkeja löytyy taustalta.  Sen sijasta, että hoetaan laihduta, laihduta, pitäisikin hokea, että elä terveellisesti, elä terveellisesti.

Jos katsoo tuossa yläpuolella olevaa kuvaa Katiestä, näyttää minun mielestä tuo ”lihavimmillaan” oleva terveemmältä kuin alussa, vaikkakin keskivartalon ympärille on kertynyt paljon ylimääräistä rasvaa, joka on vielä sitä kaikista pahinta, sisäelimien ympärille, kertynyttä rasvaa. Siitä rasvasta olisi päästävä kyllä eroon, mutta yleisilme on terveempi, kuin aloituskuvassa. 


Laihdutuksen seurantamittauksessa lääkäri totesi, että Katien lihasmassa oli vähemmän kuin koko projektin alussa, jolloin hän oli tiputtanut painoa myös menettämällä lihasta.  Silti hänelle tärkeintä oli, että paino oli pudonnut. Moni varmasti tietää, että lihas painaa läskiä enemmän ja terveellinen keho tarvitsee lihasta.  Jos haluaa pudottaa terveellisesti painoa, eli saada lihasta ja vähentää rasvan määrää, pudotusvauhti ei voi olla kovin nopea, vaikka läskiä palaisikin enemmän kuin lihasta tulee (ja niin se meneekin, sillä lihaskasvu vaatii aikaa enemmän). Dokumentissa ärsyttikin se, että se korosti mahdollisimman rasvatonta vartaloa, välittämättä muista terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Dokumentin lopussa nopeasti ohimennen todetaan, että Katien paino on lopussa suurempi kuin alussa ja hän on aloittanut myös lihaskuntoharjoittelun. Tuo nopea toteaminen kaiken sen laihuushypetyksen keskellä oli aikalailla mitätön. 

Silloin kun pystyn liikkumaan normaalisti ja syön normaalisti, en ole ollut kovinkaan rasvaton. Mutta olen ollut terve. Tällä hetkellä en tunne itseäni niin terveeksi kuin haluaisin, mutta kun tilanne normalisoituu, tunne siitä, että olen terve palaa, vaikka sitä rasvaa hyvin todennäköisesti jääkin jonkin verran.


On parempi olla vähän painavampi ja terve, kuin laiha ja sairas.


Nyt tahtoisinkin tietää, yhden (tai saa kirjoittaa useammankin) asian, joka vaikuttaa positiivisesti teidän terveyteen?  Itseni oli vähän ensiksi keksiä vastausta tähän, sillä en tunne itseäni kovinkaan terveeksi. Toisaalta, voisin syödä paljon huonomminkin ja olla liikkumatta ollenkaan, jolloin tuntisin varmasti itseni vieläkin sairaammaksi. J

torstai 4. elokuuta 2016

SUMMER IN TALLINN



















Elokuussa mennään ja heti tuntuu syksyltä, vaikka sää onkin ensimmäiset päivät vielä ollut kovin kesäinen. Tänään jo ilmakin huokuu syksyä, vaikkakin varmasti (toivottavasti) vielä on lämpimiä ja aurinkoisia päiviä edessä. Ehkä syksyn tunne johtuu siitä, että suurin osa meistä on viettänyt kesälomat ja nyt elokuun alussa on palattu arkeen.  Viimeisen kesälomaviikonlopun vietinkin ystävän kanssa Tallinnassa. Meillä oli mahtava reissu, erilainen kuin aikaisemmat matkat.

Loman tarkoituksena oli vain ottaa rennosti ja syödä hyvin ja paljon. Molempia tehtiin. Ruoka on kyllä ihanaa ja välillä on rentouttavaa syödä todella vapaasti. Tuli syötyä kaikkea missä ei ole juurikaan ravintoarvoja, paitsi rasvaa ja hiilihydraatteja. Pari päivää porsasteltuani kroppa huusi jotain terveellistä. Käytiin vielä ennen laivaan lähtöä syömässä Vapianossa sataman lähellä. Olin todella positiivisesti yllättynyt Vapianon salaattivalikoimasta. Salaattipohja oli kerrankin muutakin kuin vain pelkkää tomaattia, kurkkua ja salaattia. Lisäksi päätäytteen tai –täytteet sai valita grammoissa, joten olisi voinut ottaa, vaikka vähän lohta ja vähän tuoretta tonnikalaa. Itse päädyin tylsänä loheen, mutta ensi kerralla ehdottomasti pitää kokeilla tuoretta tonnikalaa. Sen paistaminen onkin tarkkaa, sillä yhtään liian kypsänä siitä tulee kuivaa ja mautonta.

Tallinna on kyllä ihana kesäkaupunki. Ja täältä Helsingistä pääsee nopeasti sinne. Ja hintakin sopii opiskelijabudjetille. Olimme yötä Tallink Express hotellissa. Hotelli oli ns. halpishotelli, mutta erittäin hyvä tasoinen sellainen. Palveluitahan hotellissa ei ollut kovin paljoa, mutta eihän me sinne menty hotellille hengaamaankaan. Koko paketti, eli matkat, hotelli ja aamupala laivalla mennessä, kustansi alle 100 euroa henkilöltä.

Nyt olenkin tässä pari päivää tsempannut itseäni takaisin arkeen ja kirjastolle. Tänään pääsinkin jo kirjastolle ja olo oli kuin olisin kotiin tullut. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu, mutta tiedän ainakin tekeväni juuri sitää omaa juttuani. Luennot alkavat vasta tuossa loppukuusta, mutta syksystä on tulossa tiukka, joten aloitan jo hyvissä ajoin valmistautumaan siihen. Tiistaina oli paras päivä aikoihin, olin niin onnessani, sillä sain vihdoinkin alustavan leikkauspäivän. Olisittepa nähneet sitä onnen määrää, kun huomasin, että HUSilta oli tullut kirje. Vaikka tässä vielä onkin melkein kuukausi leikkaukseen, niin helpottaa tietää, että nyt se oikeasti tapahtuu.


Joko teillä on lomat vietetty ja arkeen palattu?