KURKUMALLA MAUSTETTU KANAKEITTO

helmikuuta 20, 2017
Flunssakausi jyllää ja tuntuu, että joka toinen kärsii siitä. Pikku hiljaa alkaa itsellänikin mennä hermo tähän puolikuntoisena olemiseen. Juuri kun kuvittelee, että alkaa olla parantunut, niin eiköhän olo ole kohta taas yhtä heikko. Liikunnan puute alkaa tuntua, sekä mielessä että kehossa. En ole edes hankkinut pariin viimeiseen kuukauteen salikorttia, kun ei sinne ole oikein päässyt. Nyt päätin uhmata ja hankkia sen salikortin, niin eiköhän aamulla kurkku oli kuin kaktus, eikä ääntä juurikaan lähtenyt. Ja jos yritti jotain puhua, se sattui aikalailla. Ehkä se oli universumin tapa sanoa minulle, että pitää olla hiljaa tai tehdä kanakeittoa. Tein molempia.

Amerikkalaisissa sarjoissa aina tuodaan kanakeittoa, jos joku on kipeänä. No minulle ei kukaan tuonut sitä, mutta aina voi itsekin sitä tehdä. Tämän keiton tekeminen oli sen verran helppoa, että se onnistui vähän tukkoisemmallakin päällä.



Keiton kurkumalla on tulehduksia estäviä vaikutuksia, ja vaikka tämä flunssa onkin virusperäinen, parempi suojautua bakteereja vastaan, jottei olo mene vielä pahemmaksi. Cashew-pähkinoistä saa kivan suutuntuman lisäksi hyviä rasvoja. Eikä keiton tekemiseen mennyt kuin 15 minuuttia, joten sen jaksaa tehdä vähän heikompi vointisenakin.

Kana-cashew-keitto

300g maustamatonta broileria
150 sokeriherneitä
1-2 porkkanaa
1 dl kookosmaitoa
150g nuudeleita
Kanaliemikuutio (suolaa)
Kurkumaa

Ensimmäiseksi paista broileri pannulla tai kattilassa, jonka jälkeen lisää n. 5 dl vettä. Laita nuudelit ja kanaliemi joukkoon. Jos kanaliemikuutiossa ei ole suolaa, lisää sitä maun mukaan.Lisää pilkotut sokeriherneen palkot ja porkkanalastut. Porkkanalastut olen tehnyt ihan vain kuorimalla porkkanaa kuorimaveitsellä. (Tällä tavalla saa myös nopeasti kypsenevää porkkanaa, eikä sitä tarvitse keittää etukäteen). Lisää kookosmaito ja reilusti kurkumaa. Itse laitoin tähän 3 reilua teelusikkaa. Lopuksi anna keiton hautua n. 10 minuuttia. Keitosta riittää noin kolmeen annokseen.


Oletteko te välttyneet tältä flunssakaudelta?


p.s. Satu teki ihanan kasviruoka-annoksen, joten käykää äänestämässä Satua voittoon. Samalla voitte voittaa itsekin 100 euron ravintolalahjakortin. 

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.