SEIKKAILU SIPOONKORVESSA

helmikuuta 18, 2017
Tarvitsin tauon arjen kiireiden keskellä ja suuntasinkin viettämään aurinkoista päivää Sipoonkorven kansallispuistoon. Rauhoittumiseen kaipaan mahdollisimman paljon hiljaisuutta ja rauhaa, joten yritin valita mahdollisimman rauhallisen reitin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin siellä joten ympäristö ja reitit olivat minulle tuntemattomia. Mukana oli messuilta saatu hyvin yksinkertainen paperinen kartta ja puhelin, jossa akku tuskin kestäisi kovin pitkään.




Rauhallisuudesta huolimatta retkestä tuli pienoinen seikkailu. Bussimatka oli jo ensimmäinen jännitysmomentti, sillä se tapahtui varmaan kymmenpaikkaisella bussilla, joka ajoi kaikki pienimmät tiet. Jopa yhden pihan läpi mentiin. Itse bussimatka oli jo maisemien vuoksi kokemus, vaikka oltiin vain parinkymmenen kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Tuntui kuin olisi tullut oikeasti maaseudulle, pitkälle yli kehä kolmosen. Ympäriltä löytyi paljon peltoja ja siellä täällä muutama talo.

Bussipysäkit laskettiin tarkkaan, jotta osattaisiin jäädä oikealla pysäkillä pois. Oikean pysäkin ohi mentäessä, painettiin äkkiä stop-nappia, ja tavallisesta bussista poiketen, tämä bussi pysähtyi samantein pysäkin puuttumisesta huolimatta. Tasakallion parkkipaikalta lähti polku kohti Storträskiä, mutta jossain vaiheesa ilmeisesti eksyin viralliselta polulta ja lähdin seuraamaan jotain pienempää polkua. Polku oli todella vaikea kulkuista, johtuen jäästä, jota oli muodostunut lämpimän sään ja pakkasen vaihteluina. Onneksi mukana ei ollut pieniä lapsia tai yhtään normaalia huonommin liikkuvia, sillä heille reitti olisi ollut mahdoton. Välillä kävely oli todella hidasta ja kunnon vaelluskengistä huolimatta tukea joutui ottamaan oksista ja puista useamman kerran.







Storträskissa oli nuotiopaikka, jossa pääsi haukkaamaan välipalaa. Kuuma mustikkamehu ja raakasuklaapatukka upposi nopeasti jäisellä polulla taituroinnin jälkeen. Välipalan jälkeen olikin tarkoitus suunnata takaisin Tasakallion parkkipaikalle, mutta pienen pohdinnan jälkeen jäinen polku ei kuulostanut enää houkuttelevalta. Niinpä sunnaksi tulikin Landbo, josta pääsisi Helsingin sisäisellä linjalla Itäkeskukseen. Kartta oli epäselvä, eikä varmuutta ollut tarkalleen minne jatkaa, eteläänpäin johtava polku tuntui järkevimmältä vaihtoehdolta. Sitä pitkin pääsikin melko nopeasti Porvoon moottoritien varrelle. Moottoritien varressa ei tietenkään ollut bussipysäkkiä, eikä moottoritietä pitkin edes voinut kävellä, piti lähteä vain suuntaamaan eteenpäin. Tarkkaa tietoa minne tie veisi ei ollut, mutta enemmin tai myöhemmin siellä olisi pakko tulla jokin pysäkki vastaan. Tässä vaiheessa tietysti puhelimen kartasta olisi ollut paljon hyötyä, mutta akku oli loppumassa, eikä viimeisiä prosenttejä voinut käyttää ennenkuin olisi oikeasti todella hukassa. Muutaman väärän käännöksen jälkeen ja noin kolmen ylimääräisen kilometrin jälkeen, bussipysäkki näkyi.





Miettiessäni miten kuvailisin Sipoonkorven luontoa, ei voimakkaita mielenkiintoa herättäviä sanoja oikein meinaa löytyä. Ympäriltä ei löytynyt korkeita kallioita tai lumisia puita, ainoastaan ihan perusmetsää. Juuri sellaista, mitä pitäisi olla joka päivä ympärillä. Sellaisessa metsässä voisi vain rauhoittua, eikä edes tarvitsi ihailla erikoisia maisemia. Saisi vaan olla. Ehkä lumisena Sipoonkorpikin näyttäisi erilaiselta. Uskon, että Sipoonkorpi on kauneimmillaan kesällä, jolloin siellä on varmasti helpompikin liikkua. Vaikka itse Sipoonkorven kansallispuisto ei tarjonnut ihmeellisiä seikkailuja, koko retki itsessään oli seikkailu.


Ensi kerralla mukaan lähtee ainakin tarkempi kartta.

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.