SISUSTUSILTA MARIMEKOLLA

helmikuuta 15, 2017
Eilen vietettiin Kampin Marimekolla sisustusiltaa, jossa kävin nopeasti kuulostelemassa sisustuksen trendejä. Marimekoltahan löytyy vaikka mitä ihania ja erilaisia astioita, joita voisin yhdistellä loputtomasti. Kevään Marimekon sisustusksessa näkyi graafiset kuosit ja hempeät värit, juuri sellaiset millaisia haluaisin omaankin kotiin. Sisustaminen saa olla sellaista hallittua kaaosta, kaiken ei tarvitse olla juuri samanlaisia, vaan ruokapöydässä saa olla erilaisia kuoseja eri määrissä.

Oma kotini kaipaa uutta verhoa, ja olenkin käynyt ihailemassa monia kankaita Marimekolla, mutta vielä en ole osannut päättää, minkä valitsen, tai ehkä mikään kuosi ei ole vielä valinnut minua. Ihastuin myös tuohon vaaleanpunaiseen pieneen maljakkoon, mutta sen hintalappu ei sopinut ihan tähän minun opiskelijabudjettiin, vaikkei se sieltä ihan kalleimmasta päästä ollutkaan. Sanonta, että köyhällä ei ole varaa ostaa huonoa laatua pitää paikkansa, ja Marimekon tuotteet ovat kestäneet. En muista, että olisin heittänyt jotain menemään sen vuoksi, että se olisi mennyt rikki, vaan syynä on ollut kyllästyminen.






Tahdon myös mahdollisuuksien mukaan kannattaa kotimaisuutta ja kotimaista designia. Tietysti Marimekon tuotteet valmistetaan suurimmaksi osaksi ulkomailla, mutta suunnittelijoista löytyy paljon suomalaisia. Lisäksi myös eettisyys on tärkeää ja valmistuspaikasta riippumatta Marimekko kiinnittää aina erityistä huomiota tuotanto-olosuhteisiin. Se on jäsen kansainvälisessä Business Social Compliance Initiative (BSCI) -organisaatiossa, jonka tavoitteena on edistää työolojen valvontaa ja kehittämistä globaaleissa toimitusketjuissa. Marimekko on myös sitoutunut kunnioittamaan ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassa. Lähestymistapa perustuu YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskeviin periaatteisiin. Niiden mukaan valtioilla on velvollisuus suojella ihmisoikeuksia, mutta myös yrityksillä on velvollisuus kunnioittaa ihmisoikeuksia ja välttää ihmisoikeusloukkauksia kaikessa toiminnassaan.








Löytyykö teiltä kotoa Marimekkoa?

4 kommenttia:

  1. Onpas kivannäköistä! Varsinkin noi ruututyynyt näyttävät niin uudelta.

    Joo, kotoa löytyy Marimekkoa - kuppeja, mariskooleja, pyyhkeitä, lakanoita ja kankaista on tehnyt myös sisustustauluja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin noista uusista kuoseista, vähän erilaista, mutta silti tunnistettavissa Marimekoksi. Taitaa kyllä olla harvemmassa ne kodit, joista Marimekko ei löydy.

      Poista
  2. Marimekkoa löytyy ja uutuuksia tekisi mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kevät on ihan ovella, ja silloin on hyvä syy sisustaa taas vähän uudelleen ;)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.