HYVÄN PIZZAN JÄLKEEN KEVYEMPÄÄ VÄLIPALAA

huhtikuuta 11, 2017
Onnea on ystävä, joka rakastaa yhtä paljon ruokaa kuin minäkin. Me sydän ruoka. Pitkästä aikaa mieli teki pizzaa ja Morrisonilta saatiinkin pizzan kympillä Syö Helsinki-viikkojen listalta. Harvassa paikassa saa pizzaan täytteeksi savuporoa, joten siitä pisteet Morrisonille. Ja ananas light- limusta, jota ei myöskään monesta paikasta saa. Pizza on hyvää ja täyttävää. Jopa niin täyttävää, että puolet lähti kotiin mukaan iltapalaksi (ja vielä seuraavana aamuna aamupalaksi). Niin ja pizzan ananas oli tuoretta ananasta, ei mitään purkkiananasta.




Ennen pizzalle menoa olimme käyneet tutustumassa Gantin kevään mallistoon. Keltainen näkyi tässäkin mallistossa, mutta valitettavasti himoitsemaani keltaista sadetakkia ei löytynyt Helsingin valikoimista. Gant ei kuuluu vakiovaatekauppoihini, sillä sieltä eli treenitrikoita ja lököverkkareita löydy samalla tavalla kuin esimerkiksi Stadiumista, mutta jos tarvitsen jotain vähän tyylikkäämpää, mutta kuitenkin rentoa, Gantilta löytyy juuri sopivia vaatteita. Hinta ei tietysti ihan opiskelijaystävällisin ole, mutta välillä tarjouksista saattaa tehdä hyviä löytöjä.




Pizzan jälkeen mieli tekeekin vähän jotain kevyempää välipalaa. Sain Hopottajien kautta muutaman laktoosittoman Skyrin testiin. Vihdoinkin minun vatsakiputestit on saatu tehtyä ja onneksi siellä ei ollut mitään vakavaa, mutta samalla myöskään mitään ”korjattavaa” ei löytynyt. Lopputulos on se, että vatsani on vain yliherkkä, jonka vuoksi se ärtyy normaalia helpommin. Maitotuotteiden käyttö onkin rajoittunut lähinnä kahvimaitoon, mutta ravintoterapeutti sanoi, että monelle vatsaongelmaiselle kuitenkin rahkat on sopineet. Laktoosittomissa ei ole maitosokeria, joka voi myös omalta osaltaan turvottaa. Testasin pari näitä laktoosittomia Skyrejä, enkä niistä saanut mitään vatsaoireita, mutta pitää muistaa, että on eri asia syödä pari kuin syödä pari viikkoa. Nämä sopivat kuitenkin satunnaisiksi välipaloiksi.


Ensi viikonloppuna onkin sitten suunta kohti etelää ja uusia makuja. Lähdetään piipahtamaan Tallinnassa hyvän ruuan merkeissä. Ja vähän kulttuuriakin olisi suunnitteilla, kun ei välttämättä jakseta kuitenkaan 12 tuntia syödä putkeen. 

Onko teillä suosituksia Tallinnan ravintolasta, jonne kannatta mennä syömään?

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.