MUUTOKSESSA

toukokuuta 28, 2017
Aurinkoista sunnuntaita teidän aamuun täältä Itiksen kirjaston lukusalista. Viimeisiä tenttejä viedään tälle keväälle ja sen vuoksi auringon ihailu jääkin vain tuonne kaihtimien läpi paistaviksi säteiksi. Silloin kun en ole jaksanut päntätä, olen miettinyt paljon rohkeutta ja epäonnistumisia. Ja onko epäonnistumiset oikeastaan kuitenkaan epäonnistumisia. Asiat eivät mene niin kuin olisin suunnitellut tai kuvitellut, mutta silläkin kai on jokin tarkoitus.


Useammin asiat eivät ole menneet niin kuin olen toivonut. Se on opettanut minut tekemään aina varasuunnitelmia. Niin sanotusti pyrin, ettei koskaan munat ole vain yhdessä korissa. Se, että on varasuunnitelma, tuo turvaa. Vaikka viime aikoina ei ole enää riittänyt suunnitelma B, vaan on jouduttu siirtymään suunnitelma C:n tai suunnitelma D:n. Harmittelin aluksi kovasti, ettei suunnitelma A mennytkään niin kuin olisin halunnut, mutta elämä jatkuu senkin jälkeen. Sille oli varmasti syy, miksei se onnistunut, ehkä saan joskus tietää sen, ehkä en.  Voihan olla, että suunnitelma A olisi ollut jotain aivan hirveää, ja kohtalo päätti, ettei se ole minulle sopiva juttu. Sitähän en välttämättä koskaan saa tietää. Yksi elämän suolasta onkin sen yllätyksellisyys. Miten tylsää elämä olisikaan, jos kaiken tietäisi mitä tulee tapahtumaan.

Epäonnistumiset ovat saaneet myös miettimään luovuttamista. Yksi vahvuuksistani on sitkeys, jopa siihen asti, että olen oikeasti joutunut tekemään paljon töitä sen kanssa, että osaan luovuttaa. Jokaista sotaa ei kannata taistella ikuisesti. Vaikeat asiat eivät aina tarkoita sotaisaa taistelua. Joskus keinot ovat loppu, muttei se tarkoita luovuttamista. Ehkä tulee se hetki, jolloin keksii uuden tavan yrittää. Ehkä sitä hetkeä ei tule, siksi sitä ei kannata jäädä odottamaan omalle sohvalle. Ehkä jotain parempaa tulee vastaan, kun lähtee sieltä omalta sohvalta.

Vaikeudet ovat myös opettaneet pyytämään apua ja erityisesti ottamaan apua vastaan. Avun pyytäminen ja vastaanottaminen ei tarkoita heikkoutta, mutta silti koen jotenkin epäonnistuneeni, jos en pärjää omillani. Ja loppujen lopuksi kukaan meistä ei täällä ihan täysin omillaan pärjää. Jokainen meistä saa apua toisilta, joko suorasti tai epäsuorasti. Syksystä on tulossa kiireinen, paljon kiireisempi, kuin mihin olin varautunut. Sitä varten tarvitsen apua, sillä en tule yksin siitä selviämään. Olen kiitollinen siitä avusta, jota saan, sillä valitettavasti nykypäivänä se ei ole itsestään selvyys.



Apua pyytäessäni sain muistutuksen rohkeudesta, joka minusta löytyy. En uskalla hypätä lentokoneesta, Linnanmäen maailmanpyöräkin on kaukana oman mukavuusalueeni ulkopuolella, enkä sinne halua mennä. En usko, että kierros maailmanpyörässä veisi minua lähemmäksi tavoitteitani, joten miksi veisin itseni siihen tilanteeseen. En hyötyisi siitä mitään. Olen vienyt itseni kuitenkin kauas omasta mukavuusalueestani tilanteissa, jotka olen nähnyt todennäköisesti vievän minut kohti tavoitteitani. Olen pelännyt, ollut paniikissa, ajatellut luovuttavani, uskonut epäonnistuvani. Mutta siitä huolimatta olen päättänyt ottaa riskin, sillä se riski on ollut kaiken sen arvoinen. Vaikka lopulta en olisikaan saanut mitä olen toivonut tai päässyt sinne, minne olen halunnut päästä.



Olen tällä hetkellä jonkinlaisessa kriisissä, tai paremminkin muutoksessa, oman elämänkatsomukseni kanssa. Niitä ajatuksia ja tunteita on vaikea saada tänne sanoiksi, kun ne ovat aikamoisena sekamelskana omassa päässäkin. On vain tunne, että nyt ollaan jonkin suuren äärellä. Se keskeneräisyys tekee samalla myös minut haavoittuvaksi, ja blogimaailma voi olla karu, jonka vuoksi asioiden jakaminen julkisesti keskeneräisenä, tuntuu liian vaikealta. Sen vuoksi bloginikin postaukset ovat olleet pinnallisia. Tässä tilanteessa on helpompi kirjoittaa aiheista, joilla ei voi satuttaa. Kun ajatukset täyttyvät elämää suuremmista kysymyksistä, pinnallisillekaan asioille ei ole niin paljoa tilaa. Sen vuoksi minulla on ollut vähän (tai ehkä vähän enemmänkin) huono omatunto siitä, ettei blogi ole pahemmin tämän kuun aikana päivittynyt. 

❤ Annukka

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.