TÄLLÄ HETKELLÄ MIELESSÄ

toukokuuta 19, 2017
Blogi on ollut hiljainen ja koulukiireet jatkuvat vielä parisen viikkoa. Epäonnen kautta sain nyt kuitenkin tähän pari ylimääräistä vapaapäivää, joten päätin tarttua blogin kimppuun. Paljon olisi juttuja kirjoitettavana, mutta tuntui, ettei niihin meinaa oikein tekstiä syntyä. Pitkän kirjoitustauon jälkeen alku on aina vähän kankea, niin kuin se taitaa olla vähän kaikessa. Tässäkään tekstissä ei taida pahemmin olla päätä eikä häntää, mutta ehkä se on ihan ok välillä.


Eilen kävin hammaslääkärissä. Hammaslääkäriin meno on aina helvetti, pelkään niin paljon, ettei ole tottakaan. Joskus olen pelännyt sinne menoa niin paljon, että lopulta kun sinne pääsin, hampaalle ei ollut mitään tehtävissä, vaan se jouduttiin poistamaan. Eilinen hammaslääkäri kokemus oli taas sieltä hirveimmästä päästä, lääkäri on oikein mukava, mutta hoitaja senkin edestä hirveä. Kun ensimmäisen kerran pelkästään näin tämän hammashoitajan, minulle tuli tunne, että hän on hirveä (hammashoitajana, ihmisenä en tiedä). En tiedä kuinka paljon ennakkoluuloni, jotka kylläkin osoittautuivat oikeiksi, vaikuttivat siihen, kuinka vahvasti reagoin hänen käytökseen. Jos hänestä olisi heti huokunut sellainen empaattisuus, eivätkö kommentit siitä, että pitäisi käydä hammaslääkärissä useimmin, niin ei tarvitsi pelätä tai että, valitan turhaan kivusta, olisi tuntuneet yhtä epäreiluilta ja ilkeiltä.

Tiedän olevani herkkä, ja joskus ihmisten sanat tuntuvat todella pahoilta, vaikka se olisikin vain yksi lause kymmenien tai jopa satojen hyvien lauseiden seassa. Pitäisi osata vaan olla ottamatta itseeni, ja yrittää ymmärtää, ettei toinen joko ymmärtänyt lauseen vaikutusta tai sitten halusi vaan purkaa omaa pahaa oloaan. Muutamat tuollaiset lauseet ovat viime päivinä pyörineet päässä. Ja ne saavat minut syyttämään itseäni, ehkä jossain määrin aiheestakin, mutta syyttäminen tässä vaiheessa ei enää auta mitään. Asiat on mennyt niin kuin ne on mennyt.



Opiskelujen ja pennin pyörittämisen keskellä olen taas miettinyt mitä haluan elämältä. Kun tilillä on ollut 2 euroa rahaa ja jääkaapissa valo, on tullut mietittyä, että onko tämä opiskelu kaiken tämän arvoista. Entä jos valmistunkin, enkä saa töitä tai työ ei sovikaan minulle. Tiedän kyllä, että työ sopii minulle ja tulen olemaan siinä pirun hyvä joku päivä, mutta työllistyminen ei yksistään ole minusta riippuvainen (vaikkakin siihenkin pystyn paljon itse vaikuttamaan). Mistä tietää onko oikealla polulla? Loputtomiin ei kuitenkaan haluaisi niitä polkuja kulkea.  Syksylle kuitenkin valitsin erittäin jyrkän polun, joten jos en haluisi tarpeeksi, tuskin viitsisin edes jyrkimpiä polkuja lähteä yrittämään.


Onneksi taas ulkona paistaa aurinko, ja tekisi mieli uskoa, että jospa nyt kesä tulisi. 

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.