JOSKUS ON HYVÄ PALATA TAAKSEPÄIN, JOTTA MUISTAA MIKSI KULKEE ETEENPÄIN

Kesäkuu meni hujauksessa ohi. Olen palannut yhden projektin merkeissä aikaan ennen nykyisiä unelmia. Ajatus siihen palaamisesta tuntui alkuun hieman ahdistavalta, mutta se olisi tehtävä, jotta pystyisin toteuttamaan tämän hetkisiä haaveita. Tämän hetken suurin haave on auttaa muita fysioterapeuttina. Fysioterapeutiksi pääsemiseksi olen jo tähän mennessä joutunut kulkemaan pitkän ja rankan matkan. Se on saanut minut välillä miettimään, että miten paljon kannattaa uhrata unelmien eteen?


Ensimmäisen kerran taisin hakea opiskelemaan fysioterapeutiksi heti lukion viimeisenä keväänä. Silloin en kyllä edes avannut pääsykoekirjoja, jos olisin edes saanut kutsua pääsykokeisiin. Sen jälkeen olen hakenut viimeisen neljäntoista vuoden aikana enemmän ja vähemmän säännöllisesti, mutta ovet eivät ole auenneet. Sen jälkeen kuin lainsäädäntö muuttui, että korkeakoulututkinnon omaavat tippuvat sinne jonnekin pieneen viimeiseen prosenttiin, tiesin, että yhteishaun kautta sisään pääseminen olisi lähes mahdotonta. En saisi edes kutsua pääsykokeisiin. Piti keksiä toinen keino. Se toinen keino oli liikunnan ammattitutkinto, josta saisin todistuksen, jolla olisin automaattisesti pääsykokeissa. Ennen valmistumistani tuli kuitenkin tieto, että hakeminen taas muuttuisi ja sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulun pääsykokeiden ensimmäiseen vaiheeseen saisivat osallistua kaikki ja niistä sitten valittaisiin toiseen vaiheeseen, ja tippuisin taas sinne pieneen prosenttiin. 



Viimeisenä mahdollisuutena olisi erillisvalinta, johon voisin hakea, kun olen suorittanut opintoja avoimessa vähintään vuoden opintojen verran. Avoimen opintoihinkaan pääseminen ei ollut ihan itsestään selvää. Ruotsinkieliseen Arcadaan oli helpoin päästä. Siinä oli vain pieni mutta, etten juurikaan puhunut (eli osasin sanoa tyyliin nimeni ja ikäni) ruotsia, ymmärsin sentään paremmin.  Lopulta sain Arcadasta täyteen vaadittavat opintopisteet, jotta pystyisin hakemaan erillishaussa. Arcadalla kuitenkaan kaikki opettajat eivät nähneet minussa fysioterapeuttia, eikä polviongelmat helpottaneet tilannetta. Sen jälkeen piti keksiä taas uusi vaihtoehto. Pääkaupunkiseudulta olisi löytynyt pari muutakin koulua, mutta niihin ei sillä hetkellä ollut hakua ja hakijoitakin oli ollut aikaisemmin jopa useita satoja ja vain muutama oli otettu opiskelemaan.  Vaihtoehdoksi tuli Lahti ja monimuoto-opinnot siellä. Tiesin, ettei siitäkään tulisi helppoa, mutta monesti olen miettinyt, että ruotsinkielellä opiskelu olisi suhteessa kuitenkin ollut helpompaa. En silti harmittele, että opinnot jatkuivat Lahdessa, sillä siellä koen saavani enemmän omiin tavoitteisiini sopivaa opetusta.


Tiedän kulkevani kohti omaa unelmaani ja minulla on tietynlainen visio tulevasta, mutta elämästä ei voi ikinä tietää, joten ne visiot saavat vielä toistaiseksi olla taka-alalla. Tiedän minusta myös tulevan hyvä fysioterapeutti, kunhan olen oppinut riittävästi asioita ja olen valmis koko ajan oppimaan uutta. Kuitenkin näiden vaikeuksien ja haasteiden kanssa olen joutunut useamman kerran miettimään, että onko tämä kaiken sen ahdistuksen ja raatamisen arvoista.

Vaikka tämä kesän projekti onkin ollut mukava, on se myös muistuttanut niistä asioista, jotka jo aikanaan sai minut tekemään muuta. Olen saanut muistutuksen siitä, millainen vaihtoehto olisi, jos nyt luovuttaisin. Eikä se ole todellakaan sellaista, mitä elämältä haluan. Eikä ihminen ole yhtä kuin työ, mutta työ on kuitenkin iso osa elämää ja työelämän kulttuuri muokkaa usein myös meistä tietynlaisia, niin kuin kaikki kokemukset tekevät.


Tällä tekstillä haluan sanoa, että joskus on hyvä palata menneeseen, jotta voi nähdä tarkoituksen tulevalle, varsinkin silloin kun, ei tiedä onko mitään järkeä. Palaamalla menneeseen voi löytää taas motivaation jatkamiseen. Heinäkuun vielä jatkan tämän projektin parissa ja sen jälkeen palaan taas uudella motivaatiolla opiskelujen pariin. Syksystä on tulossa kaikista rankin, mutta on sanottu, että sen jälkeen pitäisi helpottaa.  Onneksi pääsen vähän rentoutumaan loppukuusta minimatkan merkeissä ja haaveissa on päästä nauttimaan kesäisestä Porvoostakin. Kunhan pääsen metsään ja merelle, olen onnellinen.


Psst!… Vielä on hyvin aikaa käydä osallistumassa Heurekan lippujen arvontaan täällä. 

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.