Kun stressiä ei tiedosta - Testissä Garminin VivoSmart 3 -aktiivisuusranneke

Kesä loma on vietetty ja maanantaina jatkuu taas opiskelut. Vaikka voisi kuvitella, että fysioterapiaa opiskellessa tulee liikuttua, niin todellisuudessa päivässä askeleet saattavat jäädä yllättävän vähäisiksi. Pitkät päivät matkoineen ovat pitkälti istumista. Keväällä ostin puhelimen, jossa oli askelmittari ja järkytyin, miten vähäiseksi askeleet koulupäivinä saattoivat jäädä. Puhelin ei tietysti koko ajan ollut mukana, eikä se edes mitannut kovin tarkasti. Tarkempaa mittaamista varten sainkin Garminilta VivoSmart 3 -aktiivisuusrannekkeen. Sellaisen, joka näyttää ihan kellolta, eikä vaadi mitään erillisiä mittausvöitä.



Tärkeintä minulle olisi juuri sen päivittäisen aktiivisuuden mittaaminen. Päivään tulisi tulla riittävästi askelia ja rappusiakin tulisi kiivetä riittävästi. Olen nyt testannut parisen kuukautta ranneketta, joten pystyn jo aika hyvin sanomaan mielipiteeni siitä, vaikka vieläkin jotkin ominaisuudet ovat jääneet 
vähemmälle käytölle.

Kun puhelimella minulle tuli päivittäin askeleita esimerkiksi 8000, mittari kädessä askeleita tuli jopa 15 000, eli lähes puolet enemmän. Huomasin, että puhelin ei esimerkiksi mitannut ollenkaan askeleita, jotka kävelin kotona, vaikka puhelin olisi ollut kädessä. Askelmittarina VivoSmart3 olikin eriomainen. Lisäksi sen ulkonäkö oli sen verran tyylikäs, että pystyin pitämään sitä kädessä virallisemmissakin tilanteissa. Lisäksi mittari mittasi kerroksia, joita päivän aikana tuli kiivettyä. Tosin en tarkalleen tiedä, mihin mittaaminen perustui. Asun itse kolmannessa kerroksessa (eli kolmet rappuset), mutta mittarin mukaan menin vain kaksi kerrosta.  Mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että periaatteessa sillä ei ole väliä, miten mittari määrittää ne kerrokset, ainoastaan sillä, että niitä tulee päivittäin riittävästi. Mittari kuitenkin määrittää kerrokset, joka kerta samalla tavalla, oli päivät vertailukelpoisia.

Parisen vuotta sitten kärsin melko pahastakin ylikunnosta ja sen jälkeen olenkin kiinnittänyt huomattavasti enemmän huomiota palautumiseen. Siihen, ettei treenit ole liian rankkoja minulle ja että saan riittävästi unta. Stressi on siinä mielessä salakavala, että aina sitä ei edes tiedosta olevan. Usein olen ajatellut, että pitää olla rankkaa töissä ja yksityiselämässä, että voi olla stressaantunut. Kuitenkin kaikki mitä tekee stressaa kehoa. Stressiä kestää tietyn verran ilman, että siitä tulee mitään oireita. Välillä minulla on ollut todella vaikea tiedostaa, vai myöntää, että olen liian tiukoilla. En voi näyttää ”heikkoutta”, vaikkei se todellisuudessa ole mitään heikkoutta. Tiedän, että minullakin on rajat, enkä ole mikään yli-ihminen, mutta silti vaadin itseltäni sitä. Stressin mittaaminen perustuu sykevälivaihteluun, jota itse ei oikeastaan pysty havainnoimaan. Jos osaisin itse tiedostaa, että nyt sykevälivaihtelu on muuttunut normaalista, voisin höllätä.  Ylisuorittaja luonteelleni onkin hyvä, että mittari ilmoittaa milloin oikeasti pitää höllätä.



Olen aina ollut aktiivinen ja minulla on usein monta eri juttua menossa. Mitä mielekkäämpiä ne ovat, sitä vähemmän ne stressaavat. Pahiten ahdistun epämielekkäästä tekimisestä. Tiedän, ettei aina voi olla kivaa. Vihaan yli kaiken tiskaamista, mutta välillä on pakko tiskata. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse suostua. Yllä olevassa kuvassa stressitasoni on mittarin mukaan suuri, mutta fyysisesti tuo ei ollut raskas tilanne. Tuona päivänä olin suurin piirtein seisonut vaan koko päivän ja hymyillyt nätisti. Tarvitsen ”toimintaa” ja tuollaiset päivät saattavat olla minulle paljon stressaavampia kuin fyysisesti raskaat päivät. Aktiivisuusmittari on kyllä myös muistuttanut, jos olen ollut fyysisesti liian aktiivinen ja minun tarvitsee vähän höllätä.

Kesä on mennyt pitkälti projektin parissa, ja ”joudun” jatkamaan sitä vielä syksylläkin, tosin paljon pienemmissä määrin. Projektin päivät ovat välillä olleet hyvinkin fyysisiä, parhaimpina päivinä saattoi tulla jopa 80 000 askelta. Sen vuoksi treenit ovat kesän aikana olleet lempeämpiä. En ole tarvinnut tarkkoja sykemittauksia, eikä juoksulenkkien kilometrivauhti ole ollut oleellinen. Aktiivisuusranneke onkin hyvin täyttänyt minun tarpeen, mutta jos olisin treenannut maratonille, olisin tarvinnut tueksi tarkemman mittarin, sillä välillä mittari näytti vähän epärealistisia lukuja. Tiukan mäkitreenin jälkeen syke oli siellä hieman hengästyneen tasolla, mutta todellisuus oli siellä jossain maksimin ja kuoleman välissä. Kyselinkin, mistä tämä voi johtua ja Garminilta kerrottiin, että tarkkuuteen vaikuttaa pääseekö laite liikkumaan ranteessa. Lisäksi jos anturin valon väliin pääsee ulkopuolista valoa.


Jatkossa mittari kiinni tiukasti ranteeseen treenatessa ja sitten arkena, kun mitataan arkiaktiivisuutta, se voi olla vähän löysemmin. Koko ajan en ihan tiukalla voi ranneketta pitää, sillä iho on taas ollut aika huonossa kunnossa, jopa kesäksi. Yleensähän kesällä atooppinen iho on parempana, mutta en tiedä johtuuko huonosta säästä vai mistä, olen kärsinyt koko kesän enemmän ja vähemmän ihottumasta. Sen vuoksi en voi pitää ranneketta koko ajan tiukalla, jottei se hikoa liikaa alta ja pahenna ihottumaa.

Aktiivisuusrannekkeeseenkin pitää luoda ”suhde”, sillä mittausten tarkkuus paranee, mitä enemmän mittari oppii käyttäjästään. Sen vuoksi alussa varsinkin syketiedot voivat olla hieman virheellisiä, sillä mitä enemmän samankaltaisia harjoituksia tehdään, sitä enemmän mittari oppii käyttäjän sykkeen toiminnasta. Liikunnanohjaaja olen huomannut, että esimerkiksi yleiset maksimisykkeen kaavat ovat harvemmin todenmukaisia. Alussa olin lähettämässä joka toisen asiakkaani kardiologille, sillä maksimisykkeet huitelivat siellä kuoleman rajoilla yleisten kaavojen mukaan, vaikka asiakas todellisuudessa oli vain voimakkaasti hengästynyt.


Arjen sujumisen kannalta tärkeintä onkin riittävä ja oikeanlainen aktiivisuus, sekä siitä palautuminen. Molempiin olen saanut hyvää tietoa aktiivisuusmittarin kautta ja samalla oppinut myös itsestäni. Siitä miten keho toimii, mutta myös siitä miten mieli toimii.


Mihin te käyttäisitte aktiivisuusranneketta? 

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Garmin kanssa

8 kommenttia:

  1. Oi vaude! Tuo ranneke olisi huippu! Pitäisi oikeasti mitata stressiä, koska se heittää minun sokereita todella paljon. Stressaannun sisällä ja varsinkin kun on paljon tekemistä mitä ei pääse tekemään. Hyvä postaus! En tiennyt, että tarvitsen tuollaisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vain jotenkin pystyt vähentämään/helpottamaan stressiä, niin suosittelen kyllä kokeilemaan. Stressi on varsinkin pidemmällä aika välillä vaarallista.

      Poista
  2. Näyttääkö tuo aktiivisuusmittari sykkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää kyllä ihan samalla tavalla kuin tavallinenkin sykemittari.

      Poista
  3. Mulla on aktiivisuusranneke, mutta valitettavasti kaapissa pölyttymässä. Sen käyttö tuntuu vähän turhalta, kun se mittaa aktiivisuutta niin epätarkasti. Esim. vaunuja lykkiessä se ei tajua, että liikun. Sen takia suurin osa aktiivisuudestani jää mittarilta huomaamatta. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän näissä on välillä, ettei ne tajua, että liikkuu. Minullakaan harvemmin sykkeet joogassa nousee kovinkaan korkealle, mutta silti se on välillä aika kovakin lihaskuntotreeni samaan aikaan.

      Poista
  4. Aika kivan näköinen ranneke! :) Itselläni ei ole ikinä ollut, kun en ole kokenut varsinaisesti tarvetta moiselle vaikkakin välillä olisi mukavaa seurata asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tämän ulkonäöstä, ja väristä,ei ole "tylsä" musta, mutta silti hillitty.

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.