on
8.2.2018

Appelsiinillä höystetty paella

Suomessa ollessa kaipaan muistoja maailmalta. Makumuistot ovat niitä vahvimpia muistoja. En välttämättä muista millaisia tunteita jokin nähtävyyden näkeminen minussa herätti, mutta muistan ne maut ja hetket, jotka herättivät minussa tunteita. Espanjan matkoista on jo pidempi tovi, mutta muistan sen mahtavan paellan, jota söin eräänä iltana rantaravintolassa. Lähelle samaa tunnelmaa pääsen valmistamalla ruokaa ja nauttimalla sitä yhdessä läheisten kanssa.

 

Täysin samaa makua en saa tehtyä, mutta olen löytänyt oman reseptini paellaan. Oman säväykseni siihen luon appelsiinilla, joka tuon samaan aikaan makeutta ja happamuutta. Tämän valmistaminen on suhteellisen nopeaa, ja kerralla saan isomman satsin, josta riittää useammalle tai useampaan kertaan.

P2042854

1 l vettä
2 dl valkoviiniä
1 kpl Fond du Chef-kanafondia
3 dl riisiä
½ appelsiinin mehu
0,5 g sahramia

 

450g kanaa
200g chorizo-makkaraa
150g katkarapuja
400g tomaattimurskaa
lisäksi sipulia ja paprikaa

P2042864

Riisin keitän kanaliemessä, johon lisään valkoviinin. Tällä kertaa käytin kanaliemen valmistuksessa puolet suositellusta Fond du Chef- kanafondin määrästä, sillä suolaisuutta ruokaan tuo chorizo-makkara ja makua valkoviini sekä sahrami. Sahrami onkin paellan tärkein mauste, josta ei kannata luopua, vaikka se onkin melko kallista. Sahramin lisään vasta siinä vaiheessa, kun riisi on valmista. Tässä vaiheessa lisään myös appelsiinimehun. Mehukkaimman ruuan saa, kun muistaa laittaa kanan vasta kuumalle pannulle. Kypsennetyn kanan sekaan lisään tomaattimurskan. Katkaravut kannattaa sulattaa hieman lämpimän veden alla ja valuttaa hyvin, jottei paellasta tule liian vetistä. Riisin sekaan sekoitan tomaatti-kanasekoituksen, katkaravut ja chorizo-makkaran. Sekoitan kaikki ainekset hyvin sekaisin. Allergian takia itse en lisää reseptiin sipulia enkä paprikaa, mutta suosittelen niitä ehdottomasti lisäämään. Niiden määrä ei ole niin tarkkaa. Lopussa kannattaa vielä tarkistaa ruuan suolaisuus, sillä makkaroiden suolamäärissä on eroja, toisen makkaran suolaisuus riittää, mutta toiset makkarat vaativat vielä suolan lisäämistä.

 

Paellan kanssa voi tarjoilla raikasta vihersalaatti makean balsamicon kanssa sekä täyteläisen punaviinin kera.

P2042845

Herättääkö maut teissä muistoja matkoista tai hetkistä?
Previous Post Next Post

You may also like

6 Comments

  • Minna

    Appelsiini paellassa kuulostaa kyllä hyvältä 😊 voisin itsekin kokeilla kasvisversiona!

    9.2.2018 at 22:25 Reply
    • Annukka || Ikkunalla

      Kyllä, ja kanan voisi korvata esim. tofulla tai soijasuikaleilla.

      20.2.2018 at 09:27 Reply
  • Marjo

    Paella herättää muistoja Espanjasta ja tarkemmin Ibizasta vuosien takaa! Takana todella kuuma päivä rannalla ja illalla eteen kannettiin höyryävä paella, joka maistui ihan taivaalliselta. Olisi tehnyt mieli nuolla lautanen ruokailun jälkeen…niin hyvää se oli. Kyllä tietyt ruokalajit herättävät muistoja paikoista, matkoista ja ihmisistä myös.
    Muistan myös tietystä pasta reppureissun Roomaan ja ihanan pienen osterian lähellä rautatieasemaa.

    9.2.2018 at 22:38 Reply
    • Annukka || Ikkunalla

      Minullakin on ihania ruokamuistoja Italiasta.

      20.2.2018 at 09:28 Reply
  • Pirkko / Meriharakka

    Yhdistän paellaan ajatuksena katkaravut – enkä pidä niistä – joten tapaan hylätä ajatuksen paellasta.
    Appelsiinit ovat kuitenkin tämän hetken ruokaa ja olisi kiva käyttää niitä muutenkin kuin syömällä sellaisenaan – ehkä pitäisi harkita. Kaipa ne katkaravut voisi vaan jättää pois 🙂

    10.2.2018 at 10:40 Reply
    • Annukka || Ikkunalla

      Katkaravut voi hyvin jättää pois, muutenkaan resepti on usein suuntaa antavia, ja niitä voi muokata oman maun mukaan.

      20.2.2018 at 09:26 Reply

    Leave a Reply

    Kiitos kommentistasi, kommentti julkaistaan hyväksynnän jälkeen