on
17.3.2018

Kohtaaminen, joka opetti kiitollisuutta

 

Kohtaamme viikon aikana paljon ihmisiä. Toiset ovat vain ohikiitävät kasvot kadulla, toiset istuvat sohvalla vieressä jakamassa suurimpia tunteita. Kuinka paljon kuitenkaan pysähdymme miettimään näiden kohtaamisten merkitystä. Mitä olisikaan tapahtunut, jos olisimme hymyilleet sille ohikiitävälle kasvolle kadulla neljän ruuhkassa? Tai mitä tapahtuisi, jos istuisimmekin yksin sohvalla, eikä meillä olisi ketään kelle jakaa suurimpia tunteita ja ajatuksia?


 

Itselleni merkittävin kohtaaminen oli Intian matkalla, jossa tapasin miehen, jonka nimeä en enää edes muista. Mutta hänen asenteensa elämään jäi ikuisesti muistuttamaan arvostamisesta. Tämä mies eli pienessä kylässä Intian länsirannikolla. Hänellä ei ollut kotia, ei jalkoja, eikä näkökykyä. Tämä mies pystyi ainoastaan liikkumaan mahalaudan avulla (sellainen vähän rullalaudan näköinen lauta, jonka päällä ollaan vatsamakuulla), eikä hän pystynyt näkemään kaikkia niitä värejä, joihin tuo kylä oli silloin verhoutunut juhlapäivän kunniaksi. Hän puhui kuitenkin melko hyvää englantia, joten elämä tuskin aina oli ollut sellaista, mitä se sillä hetkellä oli.

 
MomondoKohtaamisia5
MomondoKohtaamisia6
 

Onko lähimmäisenrakkaus kadonnut?

 

Keskustelin hänen kanssaan useampana päivänä aina lounasta viedessäni, sillä hän eli täysin muiden avun varassa. Niistä keskusteluista mieleeni jäi kiitollisuus. Kysyessäni, etteikö häntä harmita, ettei pysty kävelemään tai näkemään, hän vastasi, että hänhän on onnekas, sillä hänellä on kädet, joiden avulla voi vatsalaudalla liikkua, hän pystyy kuuntelemaan ja hän pystyy kertomaan. Hän pystyy elämään.

 

Siinä tilanteessa tunsin itseni todella itsekkääksi. Ei ollut pitkä aika, kun olin valittanut jostain loppujen lopuksi mitättömistä asioista, kuten bussin myöhästymisestä tai koulunruuan mauttomuudesta. Vaikka tuolloin minun olisi pitänyt olla onneni kukkuroilla siitä, että minulla on mahdollisuus käyttää julkisia kulkuneuvoja, ja pystyn itsenäisesti liikkumaan minne tahdonkin mennä. Tai olla kiitollinen siitä, että saan joka päivä töissä (tuolloin työhöni kuului ilmainen koululounas) ilmaisen ruuan, joka oli kuitenkin suhteellisen terveellinen.

 
MomondoKohtaamisia3
 

Tämä mies sai minut myös miettimään paljon turvantunnetta ja mitä siihen tarvitaan. Itselleni turvaa tuovat koti, tietty määrä rahaa, jolla saan ostettua ruokaa ja maksettua vuokran ainakin, ja ystävät sekä läheiset. Tällä miehellä ei ollut periaatteessa mitään näistä, mutta silti hän koki, että hän oli turvassa. Ihmettelin, että miten niin voilla, jos vaikka yöllä sataa tai on kylmä, eikä hänellä ole kotia. Tai miten, jos joku päivä hän ei saakaan ruokaa. Hän totesi siihen, että sellaista ei ole vielä tapahtunut, että tässä kylässä huolehditaan toisistaan. Aina tarvittaessa hän oli saanut katon pään päälle jostain ja aina joku toi ruokaa. Eikä hän läheskään aina tuntenut näitä auttajia, mutta yhteisö huolehti jäsenistään.

 

Kaipaan meille tänne Suomeenkin enemmän yhteisöllisyyttä. Sitä, että katsomme siihen viereen ja autamme edes niitä siinä lähellä olevia, vaikka emme pystykään jokaista apua tarvitsevaa auttamaan. Tuolla kylässä se yhteisöllisyys oli vaan luonnollista, ei siellä puhuttu mistään yhteisöllisyydestä tai toisten auttamisesta, asiat vain olivat niin. Vaikka itsekin kaipaan Suomeen enemmän yhteisöllisyyttä, myönnän itsekin unohtavani sen aivan liian usein kaiken arjen keskellä. Sen vuoksi koenkin, että meidän on hyvä keskustella yhteisöllisyydestä, jottei se pääse täysin katoamaan jonnekin suorittamisen ja kiireen taakse.

 
MomondoKohtaamisia4
 

Onni on asenne?

 

Viimeiset pari viikkoa on olleet vaikeita, pettymyksiä ja epäonnistumisia on tullut enemmän kuin tarpeeksi. Muutaman kerran olen vain istunut lattialla ja itkenyt joko paniikkia siitä, mitä tulee tapahtumaan, tai tuleeko tapahtumaan mitään. Näiden hetkien keskellä olen osannut nähdä myös ne hyvät asiat, ja ne hyvät ihmiset, jotka ovat auttaneet minua. Ja olla niistä ihmisistä kiitollinen. Tältä intialaiselta mieheltä opin niiden muutamien keskustelujen kautta enemmän kiitollisuudesta, kuin keltään muulta. Hän opetti minut pysähtymään, katsomaan ympärille ja olemaan kaikesta siitä hyvästä mitä ympärillä on kiitollinen. Vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia ei tarvitse unohtaa, eikä saakaan, sillä ilman niitä, muista asioista ei osaisi olla kiitollinen. Vaikka välillä ryvenkin itsesäälissä hetken, tämän miehen sanat muistuttavat jatkamaan eteenpäin ja näkemään kaiken hyvän.

 

Tämä postaus on osa Momondon bloggaajille järjestämää Open World Awards-kilpailua. Kilpailussa etsitään maailmaa avaavia tarinoita, jotka inspiroivat muitakin matkustamaan ja sanomaan kyllä uusille kokemuksille. Kilpailuun osallistutaan sisällöllä, joka on julkaistu blogissa, YouTube-kanavalla tai Instagramissa. Lisää kilpailusta voi lukea täältä.

 
MomondoKohtaamisia1
 

Tällä viikolla olen erityisesti kiitollinen niille kolmelle miehelle, jotka ovat auttaneet minua jakamalla kontakteja, pelastamalla pulasta ja toimimalla siinä vaiheessa, kun itse en onnistu. Lisäksi olen kiitollinen pakastemarjalaareista, joista saa itse valita omat marjat, hyvä vireisestä pianosta (josta kyllä kuuluu myös kiitos yhdelle toiselle, en itse virittänyt sitä) ja uusista lakanoista, joissa tunnen nukkuvani viidakossa.

Mistä sinä olet kiitollinen?
Previous Post Next Post

You may also like

24 Comments

  • tuulanneli

    Todella ihana postaus 🙂 Aivan loistava ajatuksia herättävä näin sunnuntaina, kun miellä on kaikki vaan niin hyvin.
    Olen kiitollinen omasta perheestäni ja rakastavista läheisistä. Olen myös kiitollinen tämän viikon muutamasta tapahutmasta, jotka ovat auttaneet minua eteenpäin tavoitteessani. Näitä kiitollisuuden aiheita on niin isoja kuin pieniä!

    18.3.2018 at 13:00 Reply
    • Annukka || Ikkunalla

      Ihan mahtavaa, että sinulla on niin isoja kuin pieniä kiitollisuuden aiheita. Ja mahtavaa, että pääset kohti tavoitettasi. Uskon, että kerran osaat olla kiitollinen siitä, että etenet kohti tavoitetta, varmasti saavutat tavoitteen. Ja monesti matka saattaa olla se merkittävämpi kuin itse päämäärä, matkalta oppii asioita, joita ei oppisi, jos suoraan pääsisi päämäärään.

      19.3.2018 at 11:58 Reply
  • Joanna Sormunen

    Todella hieno kohtaaminen. Minä olen tehnyt työtä vammaisten kanssa Ecuadorissa useamman vuoden ja monet kohtaamiset ja kohtalot ovat myös jääneet mieleen. Ihmisten rohkeus ja elämänilo ovat vaikuttavia.

    18.3.2018 at 15:45 Reply
    • Annukka || Ikkunalla

      Kyllä, ihmisten elämänilo on vaikuttavaa, varsinkin juuri niiden henkilöiden kohdalla, joiden kohdalla se ei syystä tai toisesta ole itsestäänselvyys. Tuo työskentely vammaisten kanssa on varmasti opettanut paljon ja muokannut omaa elämän- ja maailmankatsomusta. Hienoa!

      19.3.2018 at 11:47 Reply
  • Pirkko / Meriharakka

    Kohtaamiset maailmalla pysäyttävät kyllä välillä. Yksi minulle mieleenjäänyt on tarina postikortteja Angkor Watissa myyneestä pienestä pojasta, jolle ei kelvannut ei-vastaus. Ostaja yritti, ettei hänellä ole ystäviä, joille lähettää postikortteja, johon poika, että ei kai, kun et lähetä postikortteja! Aika hyvä myyntipuhe!

    18.3.2018 at 18:41 Reply
    • Annukka || Ikkunalla

      Ihana poika! Sinä oletkin varmasti nähnyt paljon matkustaessa erilaisia kohtaloita ja kohdannut eri tilanteissa eläviä ihmisiä.

      19.3.2018 at 11:55 Reply
  • Satu // Satua vai totta

    Monessa muussa maassa juuri yhteisöllisyys on suuri tuki, Suomessa olemme ehkä hiukan “jäykempää” sakkia 😀 Mistäkö minä kiitollinen? Haluaisin ehkä sanoa juuri tässä hetkessä siitä, että saan vielä opiskella uuden ammatin ja se tuo minulle suurta iloa. 🙂

    18.3.2018 at 19:05 Reply
    • Annukka || Ikkunalla

      Minulla on ihan sama kiitollisuuden kohde, uusi ammatti, ja vaikka opiskelu on ollut haastavaa, niin siihen on ollut mahdollisuus. Meidän pitäisi uskaltaa enemmän tavoitella unelmia. Tosin itsellänikin meni sellaiset 15 vuotta, että tätä unelmaa lähdin toteuttamaan, joten vielä on vähän harjoiteltavaa.

      19.3.2018 at 11:49 Reply
  • Emma

    Mussa asuu sisällä pieni (ja äänekäs) pessimisti, joka koittaa saada mua koko ajan ärsyyntymään pienistä asioista ja stressaamaan sellaisesta, jolle en voi mitään. On kova työ koittaa vaientaa sitä koko ajan 😅 Rakastan lukea tällaisia kiitollisuuspostauksia, ne auttaa tässä urakassa ja muistuttaa siitä, että mitään ei pitäisi ottaa itsestäänselvyytenä.

    19.3.2018 at 08:28 Reply
    • Annukka || Ikkunalla

      Tunnistan itsestäni niin tuon stressaajan asioista, joille itse ei voi mitään. Olen yrittänyt sitä puolta kehittää itsessäni jo melko kauan, mutta en juurikaan ole siinä kehittynyt. Nyt olen hakeutumassa ammattilaisen luokse, jotta opin hyväksymään ne asiat, joille en itse voi mitään. Eli vaikka osaankin olla kiitollinen monesta asiasta, minussakin on vielä kehitettävää. 🙂

      19.3.2018 at 11:53 Reply
  • Mari_Shopaholic

    Todella ihana ja ajatuksia herättävä postaus! Tuolla intialaisella miehellä on kyllä ollut luonnetta ja asennetta vaikka jaettavaksi, meidän pitäisi tosiaan ottaa oppia.

    19.3.2018 at 15:55 Reply
    • Annukka || Ikkunalla

      Kyllä, olen samaa mieltä, hänellä jos kellä oli oikea asenne elämään!

      23.3.2018 at 15:51 Reply
  • Minnea

    Olipa koskettava tarina! Usein tuntuukin olevan niin, että ne, joilla on vähiten ovat onnellisimpia ja vaativat vähiten itselleen mitään. Jotenkin meidän länsimaisessa yltäkyllyydessä elmän perusasiat pääsevät helposti unohtumaan. Ei sillä, toki kaikilla on omat murheensa.
    Tänään olen kiitollinen perheestä, työstä ja terveydestä. Aurinkoisesta päivästä, ja siitä, että kevät tulee ihan pian!

    19.3.2018 at 20:36 Reply
    • Annukka || Ikkunalla

      Niin, meilläkin on murheemme, ja välillä saa olla surullinen ja allapäin, mutta monesti murehdimme turhia asioita, vaikka ne siinä hetkessä saattavatkin tuntua merkittäviltä.

      23.3.2018 at 15:53 Reply
  • Merja / Merjan matkassa

    Monen kaukomatkan jälkeen on kotona vallinnut kiitollisuuden tunne. Kun on nähnyt peltihökkelit maalattioineen, joissa saattaa asua montakin ihmistä pienessä tilassa, pienen pojan hedelmämyyntipöytänsä takana tai henkilön, jolta puuttuu raaja, on tullut mieleen ettei pitäisi kitistä pienistä asioista. Jos metro menee nenän edestä, uusi tulee kolmen minuutin päästä. Meillä on kuitenkin katto pään päällä, ruokaa, lapset pääsevät kouluun ja jos terveyttäkin riittää, niin moni ihminen maailmassa olisi kiitollinen jo pelkästään niistä asioista. Nälkä kasvaa syödessä, niin se valitettavasti menee.

    20.3.2018 at 10:44 Reply
    • Annukka || Ikkunalla

      Nälkä kasvaa syödessä, ja aina on jotain mikä voisi olla paremmin. Usein paremmin tarkoittaa materialistisia tekijöitä, pitää olla sitä ja tätä. Mutta jos sekin energia käytettäisiin välittämiseen toisistamme, niin silloinkin monelle asiat olisivat paremmin.

      23.3.2018 at 16:08 Reply
  • Janina

    Ah! Kuvat siivittivät värikkäisiin intialaisiin maisemiin ja pystyin mielessäni luomaan kuvan sinusta ja miehestä – ihana tarina. Matkustus avartaa silmiä ja olen monesti todennut sen “maadoittavan”, palauttavan maanpinnalle. En sillä, että kovasti leijuisimme pilvissä, mutta Suomessa olemme todella onnellisessa asemassa ja se välillä unohtuu. Me reissasimme alkuvuodesta Etelä-Afrikassa ja Kapkaupungin alueen vesipula pisti miettimään omaa vedenkäyttöä Suomessa – suihku juoksee kun laitan shampoota, valutan vettä koko ajan tiskatessa.. Kun yhtenä aamuna hotellimme veden saanti olikin katkaistu hallituksen toimesta, ei päässyt suihkuun, ei vedetty vessaa, ei mitään. Herätti ajattelemaan, sillä vaikka elämmekin tuhansien järvien maassa niin ei meilläkään loputtomasti vettä ole. Nykyään mm. sammutan sen suihkun shampoota laittaessa enkä valuta vettä tiskatessa. Arvostan enemmän.

    21.3.2018 at 09:32 Reply
    • Annukka || Ikkunalla

      Itsekin unohdan välillä, että kaikkea ei välttämättä riitä loputtomiin. Sähköä ja vettä pitää niin helposti itsestäänselvyytenä, ettei muista niiden käyttöä miettiä. MAaailman kantokyky ei kuitenkaan tule kestämään loputtomiin länsimaalaisten elintasoa. Pienistä teoista kertyy yhdessä isoja tekoja, joten mahtavaa, että säästät vettä enemmän.

      23.3.2018 at 16:12 Reply
  • LiinaK

    Mielenkiintoinen postaus! 🙂

    Olen itse kiitollinen pojastani <3
    Ystävistä, kodista… yms <3

    21.3.2018 at 14:23 Reply
    • Annukka || Ikkunalla

      Ihana kuulla, että sinulla on asioita, joista olet kiitollinen. 🙂

      23.3.2018 at 15:59 Reply
  • Outi / Maa Quzuu

    Tällaiset kohtaamiset kyllä herättävät. Omat surut ja murheet tuntuvat pieniltä koko muun maailman tuskan rinnalla. Toisaalta myöskään koko maailman taakkaa ei voi kantaa harteillansa, eikä myöskään joka kerta väheksyä omia tunteitaan, surujaan ja mielipahojaan. Ovat yhtälailla oikeutettuja, vaikka joku toinen kärsiikin enemmän. Mutta yhtä kaikki, tällaiset kohtaamiset ovat opettavaisia ja auttaa ymmärtämään, mitä kaikkea hyvää ja kaunista oma elämä pitää sisällään.

    22.3.2018 at 21:32 Reply
    • Annukka || Ikkunalla

      Olen samaa mieltä, ettei kaikkien murheita voi kantaa harteilla ja on oikeus olla myös surullinen. Se on myös taito osata olla murehtimatta liikaa, muiden tai omia asioita, varsinkaan sellaisia, joihin ei voi itse vaikuttaa.

      23.3.2018 at 15:57 Reply
  • Anna-Katri / Adalmina's Adventures

    Kaunis tarina ja koskettava kohtaaminen. Ja niinhän se on, että matkailu jos mikä avartaa ja juuri tällaiset pienet hetket kohtaamisineen voivat olla niitä jotka jäävät loppuelämäksi mieleen. <3

    24.3.2018 at 18:44 Reply
  • Kohteena maailma / Rami

    Tästä postauksesta tulee mieleen Nick Vujicic. Jos meissä kaikissa olisi edes 10% hänen positiivisuudestaan ja kiitollisuudestaan, maailma olisi paljon parempi paikka kaikille.

    26.3.2018 at 00:54 Reply
  • Leave a Reply