on
5.1.2018

Silja Serenaden Ravintola Tavolàta

Kerroinkin täällä jo aikaisemmin yleisesti meidän kesälomareissusta Silja Serenadella Tukholmaan, mutta ruoka ansaitsee ihan oman postauksensa. Voisin kirjoittaa tähän, miten paljon rakastan ruokaa, varsinkin laatu ennen määrää, vaikkei nälkäisenä ole kiva varsinkaan ravintolasta lähteä, mutta se on varmasti ainakin pidempään blogia seuranneille tullut selväksi. Tälle matkalle meillä oli pöytävaraus italialaiseen ravintolaan, Tavolátaan. Samassa ravintolassa oli myös tarjolla erikoisaamiainen, joka oltiin varattu Tukholmaan.

SiljaLine-001
P7271439

Olin etukäteen hieman tutustunut jo Tavolátan listaan ja se oli hyvin perus italiaisen ravintolan ruokalista. Listalta löytyy mm. alkuruuaksi mozzarellaa, pastaa ja risottoa. Söimme molemmat Härän sisäfileepihvit, jotka tarjoiltiin savustetun tomaattivoin, karamellisoidun purjon ja parmesanperunagratiinin kera. Pakko myöntää, että minulla oli pieni ennakkoasenne ravintolaa kohtaan. Italiassa matkustaessa olen todellakin syönyt italialaista ruokaa, ja se on ollut taivaallista. Vesi tulee kielelle pelkästä ajatuksesta. Kauas ei tämäkään ruoka siitä jäänyt. Ruoka oli todella herkullista. Meidän molempien mielestä. Maininnan myös ansaitsee pihvin kypsyys, joka oli juuri hyvä. Tykkään syödä pihvin medium miinuksena, ja usein saan joko raa’an pihvin tai mediumin. Nyt sain juuri oikean kypsyisen pihvin.

P7271448

Onneksi ei otettu alkuruokaa, sillä pääruoka-annoksesta tuli vatsa niin täyteen, ettei pystytty syömään jälkiruoka kuin puoliksi. Jälkiruokalista olikin sitten vähän vaikeampi tapaus, sillä mikään sieltä ei hypännyt silmille, että tuota on pakko maistaa. Lopulta tilattiin valkosuklaasemifreddoa, raparperipaistosta ja mansikkasorbettia. Hyvää oli, ja semifreddoa olisin voinut syödä toisenkin annoksen.

SiljaLine

Palveluun olin positiivisesti yllättynyt. En sen vuoksi, että olisin kuullut jostain jotain huonoa, vaan sen vuoksi, että varsinkin ketjuravintoloissa palvelulle ei anneta aikaa. Tärkeintä on saada asiakas mahdollisimman nopeasti ulos, jotta uusi saadaan tilalle. Jotenkin olin vähän pelännyt samanlaista tilannetta, sillä laiva oli kuitenkin lähes täynnä. Meillä oli todella mukava miestarjoilija, joka kertoi meille muun muassa ravintolan oliiviöljystä, jota olisi saanut ostaa kotiinkin. Sillä kertaa jätettiin se ostamatta, vaikka öljy olikin erittäin hyvää leivän kanssa.

 

Hintatasoltaan ravintola vastaa aika lailla maissa olevia hintoja, paitsi viinit olivat selvästi edullisempia kuin ravintoloissa. Tosin meidän sisäfileepihvi maksoi 26 euroa, josta saatiin vielä pois 10% ClubOne-kortilla, ja esim. kasvispasta maksoi 22 euroa, joten pihvi oli suhteessa pastaan todella edullinen.

IMG_20170728_072657

Aamupala haluttiin syödä laivalla, sillä nälkäisenä ei olisi ollut kiva lähteä Tukholmaan. Erikoisaamiainen puolestaan valittiin sen vuoksi, että se oli rauhallisempi kuin tavallinen buffetaamiainen. Valikoimaltaan en huomannut merkittävää eroa yleiseen buffetaamiaiseen, mutta hintaan sisältyi Bellini ja kahvi tarjoiltiin pöytään. Rauhallisemmasta ilmapiiristä maksoin mielelläni sen muutaman euron enemmän.

 

Yhteenvetona Silja Seranaden ruokakokemuksista, kaikkia voin suositella. Tavolátan sisäfileepihvi on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen hintansa ja makunsa puolesta. Erikoisaamiaisesta kannattaa maksaa muutama euro enemmän, mikäli kaipaa hiljaisempia alkuja aamuun. Ensi kerralla aionkin testata kalaravintolan ja laivan fine dining-ravintola kiinnostaa myös, sekä ruuan, mutta myös tarjoilun puolesta. Tavallinen ala carte-ravintola yllätti minut positiivisesti tarjoilun laadulla, joten samaa odotan nyt myös Bon Vivant fine dining-ravintolalta.

 

Onko teillä kokemuksia Silja Serenaden 
fine dining-ravintolasta (Bon Vivant)?
Previous Post Next Post

You may also like

10 Comments

  • Noora

    Oi vitsit, näyttää kyllä hyvältä! Mulle on jäänyt laivan ruoasta jostain syystä vähän negatiivinen kuva, mutta tää postaus kumosi ne ajatukset 🙂

    4.8.2017 at 08:06 Reply
  • Maria

    Kiitos postauksesta. Ruokaa rakastavalle ihmiselle tämä oli antoisaa luettavaa, kun ei vaan vuolaasti kehunut kaikkea kuten moni tapaa tehdä. 🙂 Monessa ravintolassa ei kyllä pihvi ole sitä mitä pyytää…

    4.8.2017 at 08:06 Reply
  • Heidi Auvinen

    Mä oon käynyt laivalla viimeksi vuosia sitten, joten oli virkistävää lukea (positiivinen) postaus laivaruoasta 🙂

    5.8.2017 at 14:34 Reply
  • Piitis

    Siljan laivalla ruokaillaan Bon Vivant ravintolassa, mennen tullen. Sen kerran kun bootilla seilataan, haluamme nauttia. Ruoka on hyvää, tarjoilu erinomaista ja ENNEN kaikkea rauhallinen aikuisten makuun oleva ravintola. Suosittelen.

    5.8.2017 at 14:34 Reply
  • Minnea Muru

    Oioi, olipa herkkuja! Mun viimeisimmästä risteilystä on jo useampi vuosi, ja näyttää, että ravintoloiden taso on parantunut! Ihanaa, ettei ravintolassa ollut kiireen tuntua, vaan sai syödä rauhassa ja palvelukin oli hyvää!

    Risteilykuume vain nousee…

    5.8.2017 at 14:34 Reply
  • Annukka | Ikkunalla

    Se on harmi, että harvassa paikassa sen pihvin saa oikean kypsyisenä. Itsekin hyvin erilaisissa ravintoloissa työskennelleenä tiedän, että mitä kiireisempi paikka, sitä suurempi todennäköisyys saada pihvi väärän kypsyisenä. Pihvi vaatii kuitenkin sitä oikeaa ajoitusta.

    8.8.2017 at 10:40 Reply
  • Annukka | Ikkunalla

    Kiva kuulla, että tämä postaus rohkaisee kokeilemaan laivan ruokia. 🙂

    8.8.2017 at 10:41 Reply
  • Annukka | Ikkunalla

    Ravintoloiden taso on parantunut paljon myös maissa kilpailun vuoksi, joten se varmasti heijastuu myös laivalle. Laivan pitää kilpailla maissa olevien ravintoloiden kanssa, ainakin jossain määrin.

    8.8.2017 at 10:42 Reply
  • Annukka | Ikkunalla

    Ehdottomasti ensi kerralla varaus sinne. Sinne oltaisiin nytkin menty, mutta tilaa oli vain heti laivan lähtiessä, eikä vielä niin aikaisin haluttu syödä. Nopea madon nappaa, ja nyt oltiin liian hitaita (vaikka varattiin matka puoltoista kuukautta ennen).

    8.8.2017 at 10:44 Reply
  • Annukka | Ikkunalla

    Toivottavasti pääset kokeilemaan laivaruokaa ja se on hyvää, kaikilla laivoilla itsekään en aina ole kovin kummoista ruokaa saanut. En tiedä vaikuttaako vaatimustasooni oma ammatillinen tausta, mutta kovin helpolla ei minulta suosituksia saa.

    8.8.2017 at 10:47 Reply
  • Leave a Reply